Pienten nisäkkäiden, kuten jäniksen tai ketun, metsästyksessä koirattoman metsästäjän mahdollisuudet löytää haavoitettu eläin riippuu pitkälti siitä, onko lunta maassa. Lumikelillä eläimestä jää jäljet, joita voidaan seurata. Haavoit­tumisesta seuraa miltei aina myös verijälkiä. Vaikka niitä ei olisikaan, kannattaa aina seurata hetken aikaa eläimen jälkiä ja tehdä havaintoja mahdollisista, haavoittumista seuraavista merkeistä, joita ovat verijälkien lisäksi muun muassa epätyypillinen askeltaminen ja käyttäytyminen.

Kettu kävelee lumisella pellolla.
Lumipeitteisenä aikana ammuttua eläintä tulee seurata jäljittämällä ja tarkkailla mahdollisia osumamerkkejä. Veri tai epämääräiset askeleet paljastavat mahdollisen haavoittumisen. Mikäli tällaista havaitaan, tulee aikaa ja vaivaa säästämättä jatkaa eläimen etsimistä ja lopettaa se mahdollisimman nopeasti. Kuva: Asko Hämäläinen

Jos metsästäjiä on useita, yksi seuraa haavoittunutta eläintä muiden asettuessa passiin oletetuille kulkureiteille. Jos käytettävissä on koira, se saa usein haavoittuneen eläimen kiinni. Jos koira palaa omat jälkensä takaisin, se on voinut saada eläimen kiinni tai jäljitys on voinut päättyä esimerkiksi louheen tai rakennuksen alle. Kettu, supikoria tai jänis voidaan onnistua karkottamaan tällaisesta paikasta ulos ilman koiraa tai luolakoiran avulla.