Elinympäristöjen parantaminen ja lisääminen talouskäytössä olevilla alueilla on pitkäjänteistä työtä, jonka vaikutukset ulottuvat kymmenien vuosien päähän. Riistan kannalta erityisen tärkeää on toimia laajalla alueella. Sopivia elinympäristöjä on oltava tarjolla riittävästi kullekin lajille maiseman mittakaavaan suhteutettuna.
Riistakannat ovat runsaat ja elinvoimaiset maisemassa, joka tarjoaa kattavan verkoston suoja- ja ruokailupaikkoja eri lajeille. Esimerkiksi maatalousmaisemassa kosteikot, uomien varsilla olevat nurmikaistaleet, luonnonhoitopellot ja talviaikainen kasvipeitteisyys ovat avaintekijöitä lajiston viihtyvyyden ja maaseutuluonnon monimuotoisuuden kannalta.
Hyvinvoivat ja metsästettävät riistakannat luovat virkistys- ja jopa elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Riistarikkaus ja kannattava maataloustuotanto sopivat hyvin samalle kyläaukealle.
Viljelijän tekemät ratkaisut määrittävät riistakantojen hyvinvointia. Käytännössä viljelyaukean riistakantojen hyvinvoinnissa on kyse muutaman, tuotannon kannalta heikoimman peltoprosentin jättämisestä satokasvien tuotannon ulkopuolelle esimerkiksi luonnonhoitopelloiksi, suojavyöhykkeeksi tai kosteikoksi.
Peltoriistan elinympäristöjen hoidossa tulisi pyrkiä hallittuun hoitamattomuuteen. Maltillisilla syyskynnöillä on mahdollisuus lisätä peltoriistan suojaa ja parantaa kannan tilaa alueella. Aukeille peltoalueille tulisi jättää matalahkoa pensaikkoa, joiden viereen tulisi jättää ravintoa riistalajeille ympäri vuoden. Jäniseläinten sekä peltokanalintujen talvehtimista helpottaa, jos osan peltojen kynnöistä siirtää kevääseen.
Myös maatalousmaan läheisyydessä olevilla, viljelykelvottomilla aloilla on merkitystä. Kivikasa, metsäsaareke ja vanha savenottokuoppa tai kuivattu lampi voivat tarjoa elinympäristöä monille lajeille, varsinkin hoitotoimenpiteiden jälkeen. Monipuolinen viljelykasvivalikoima, toimiva viljelykierto sekä kotieläin- ja kasvintuotanto samalla kylällä luovat lajien tarvitsemaa monimuotoisuutta maisemaan.
Peltoalueiden vieressä virtaavien jokien ja purojen rantapenkkoihin rajoittuvat suojavyöhykkeet ovat etenkin peltokanalintujen suosimia poikueympäristöjä. Peltokanalinnut tarvitsevat monimuotoista, matalaa suojakasvillisuutta ja pensaikkoa selviytyäkseen pedoilta. Luontokohteiden säästäminen tai ennallistaminen tukee riistanhoitoa alueella.
Monen vesilinnun ja kahlaajan menestymisen kannalta kosteikkoa ympäröivän maatalousalueen maankäyttö on aivan yhtä tärkeää kuin itse kosteikon hyvä kunto. Esimerkiksi jouhi- ja lapasorsa sekä kuovi ja töyhtöhyyppä pesivät pelloilla aukean keskellä sijaitsevan kosteikon tai lintujärven ympäristössä.
Kevään toukotöissä tai ensimmäisen nurmisadon korjuun yhteydessä suuri osa pesistä ja poikueista tuhoutuu. Pesien tuhoutuminen voidaan välttää suosimalla luonnonhoitonurmia tai syyskylvöisiä viljoja ja öljykasveja kosteikkoa ympäröivillä lohkoilla.
Riistapellot riistanhoidon tukena
Riistanhoidollisesti tärkeä kohde riistalajiston viihtyvyyden ja alueellisen esiintymisen kannalta on niitä varten perustettu riistapelto. Riistapellolla voidaan ohjata eläimiä halutuille alueille keskitetymmin. Riistapeltoa perustettaessa on otettava huomioon pellon oikeanlainen lannoitus, kasvilajien viljelyvaatimukset sekä eläinten tarvitsema ravinto.
Oikean paikan löytymisen jälkeen on päätettävä pellolla viljeltävien kasvienlajikkeiden väliltä. Kasvivaihtoehtojen valinta määrittää, suosivatko peltoa enemmän linnut vai hirvieläimet, sillä niillä on hyvin erilaiset ravinto- ja suojavaatimukset. Hirvieläimet tarvitsevat paljon rehua ja peltokanalinnut hamuavat suojaa. On tärkeää, että riistapellon sijainnin miettii tarkkaan, sillä se houkuttaa tiheiden riistakantojen alueilla eläimiä toistuvaan kulkuun lepopaikan ja ravintokohteen välillä. Riistapellon perustamista miettiessä on kaikista viisain kysyä neuvoa esimerkiksi paikalliselta metsästysseuralta. Ei ole suotavaa, että riistapelto aiheuttaa lähialueella jatkuvasti liikenneonnettomuuksia tai tuhoa kenenkään erikoisviljelmiä. Riistapellot tuovat alueelle myös petoja, jotka vaikuttavat alueen saalismääriin. Pedoilla on kuitenkin tärkeä rooli luonnossa, sillä pedot pitävät saaliskannat tasaisina ja estää kantojen kasvamista ylitiheiksi.
Pellon ja metsän vaihettumisvyöhykkeen luonnonhoidollinen käsittely
Vaihettumisvyöhyke on kahden ekosysteemin välinen alue, jossa on molempien alueiden erityispiirteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi metsän ja suon välinen vyöhyke, metsän ja vesistön välinen vyöhyke sekä metsän ja pellon väliset puoliavoimena hoidettavat reunametsät. Vaihettumisvyöhykkeiden leveys vaihtelee pääsääntöisesti 5–30 metrin välillä.
Peltomaiseman monipuolistaminen esimerkiksi riistapelloin ja suojavyöhykkein turvaa riistan ja muun eläinlajiston elinmahdollisuuksia. Vaihettumisvyöhykkeen hoito pellon ja metsän välillä suosii puoliavoimuutta ja monipuolista kasvillisuutta, jotta alueella olisi saatavilla runsaasti ravintoa. Pensaat, katajat ja alikasvos säästetään, sillä ne ovat riistan suojapaikkoja. Peltoa varjostavat puut tulisi poistaa, mutta matalakasvuisia pensaita ja puulajeja jätettäisiin. Suositeltavaa vaihettumisvyöhykkeellä olisi erityisesti marjoja tai pähkinöitä tuottavien lajien säästäminen. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat puuyksilöt tulisi jättää vaihettumisvyöhykkeelle jatkamaan kasvuaan.
Suojaa ja ruokaa: Peltoriistanhoidon muistisäännöt
- Perusta riistapeltojen verkosto. Sijoita kasvustoja myös peltoaukean keskiosiin peltolintuja varten ja reunoille hirvieläinten ja jänisten tarpeita palvelemaan.
- Sisällytä riistapellot viljelykiertoon.
- Kylvä peruslohkon alaan kuuluvia riista- tai nurmikaistoja satokasvin reunoille tai jätä kaistale puimatonta viljaa riistalle.
- Hoida peltoon rajautuvaa metsää puoliavoimena vaihettumisvyöhykkeenä.
- Kunnosta perinnebiotooppeja, luonnonlaitumia ja rantaniittyjä ja hoida niitä laiduntamalla.
- Säästä avo-ojat, kivikasat ja peltojen keskellä olevat metsäsaarekkeet ja hoida niitä puoliavoimina.
- Kunnosta valtaojat luonnonmukaisen vesirakentamisen mukaisesti ja perusta kosteikkoja.
Ladot ja muut maatalouden harjoittamiseen liittyvät rakennelmat lähiympäristöineen ovat riistaeläinten tärkeitä suojapaikkoja. Ladon alle eläimet pääsevät petolintuja piiloon, ja seinusta tarjoaa suojaa talven viimalta. Suojapuskat, erityisesti marjoja tuottavat pensaat, lisäävät latosaarekkeiden arvoa elinympäristönä.
Luonnonhoitopellot, erityisesti riista-, maisema- ja niittypellot, tarjoavat syys- ja talviaikaista ravinto- ja suojakasvustoa esimerkiksi peltopyylle. Niittypellot ovat niille erityisen hyviä paikkoja, koska ne säilytetään yleensä vähintään kahden kasvukauden ajan.
Peltojen saarekkeet ja reunavyöhykkeet ovat keskeinen osa viljelysaukean monimuotoisuutta. Peltolinnuston, erityisesti peltopyyn, kannalta tärkeää on avoimien ja puoliavoimien elinympäristöjen mosaiikki. Peltosaarekkeiden ja reunavyöhykkeiden hoito suosimalla matalia pensaita ja suojakasveja sekä toisaalta maiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita puita, kuten vanhoja raitoja ja haapoja, parantaa alueen arvoa lintujen kannalta. Hakamaisella alueella viihtyvät muun muassa metsäkauriit.
Metsien reunavyöhykkeiden avaaminen puoliavoimeksi ja hakamaiseksi alueeksi luo riistalle hyödyllisen vaihettumisvyöhykkeen talousmetsän ja peltoaukean väliin. Reunavyöhykkeen harva ja matala puusto parantaa myös peltojen viljeltävyyttä puuston varjostuksen vähenemisen ja ilmakierron paranemisen myötä.