Valkohäntäpeura on merkittävä riistaeläin erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa. Kanta on runsaimmillaan Varsinais-Suomessa, Etelä-Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla, mutta valkohäntäpeuroja tavataan myös maan keskiosissa.
Peurajahtiin on perinteisesti lähdetty vasta hirvijahdin jälkeen, mutta nykyään pyynnin voi aloittaa vahtimalla jo syyskuun alusta. Riittävän suuren naarasverotuksen takaamiseksi ja kolaririskin vähentämiseksi metsästys olisikin hyvä aloittaa tiheän peurakannan alueella heti metsästyskauden alusta.
Valkohäntäpeuran kannanarviointi luo pohjan verotuksen suunnittelulle niin määrällisesti kuin rakenteellisesti. Tavoitteiden mukaista kannanhoitoa voidaan lähteä suunnittelemaan, kun tiedetään alueen peurakannan koko ja myös mahdollisimman paljon kannan rakenteesta.
Verotusta voidaan säädellä eri tavoin. Käytössä on yleisimmin kolme tapaa: ajalliset rajoitukset metsästysaikojen muodossa, määrälliset rajoitukset pyyntilupineen sekä laadulliset rajoitukset ja ohjeet.
Korkeat peuratiheydet ovat omalta osaltaan lisänneet peurakolareita, ja peurakannan kasvua onkin tarkoituksenmukaista rajoittaa etenkin Lounais-Suomessa. Samalla on kuitenkin huolehdittava, että kannan rakenne säilyy elinvoimaisena.
Alueilla, joilla valkohäntäpeurakantaa halutaan kasvattaa, metsästyksen tulisi kohdistua erityisesti urosvasoihin ja nuoriin uroksiin. Toisin sanoen tuottavia naaraita ja vanhempia uroksia tulisi säästää. Tuottavassa kannassa vasaosuuden suuruudeksi on suositeltu 60–65 prosenttia kokonaissaaliista.
Rakenteellisesti tasapainoisessa peurakannassa on runsaasti parhaassa lisääntymisiässä olevia uroksia. Kanta on elinvoimainen ja se saa parhaan mahdollisen geeniperimän, kun vain täysi-ikäiset ja hyväkuntoiset urokset pääsevät lisääntymään. Ikäjakaumaltaan tasainen kanta on vakaa ympäri vuoden, koska nuorten yksilöiden suhteellinen määrä ennen jahtikautta ei ole niin suuri kuin nuoriin ikäluokkiin painottuvassa kannassa.