Valkohäntäpeurasta on tullut hirven jälkeen taloudellisesti merkittävin riistalaji Suomessa. Se on hirveä huomattavasti pienempi ja sirompi, mutta metsäkaurista suurempi. Valkohäntäpeuran säkäkorkeus on 90–110 cm ja ruumiin pituus 150–180 cm. Pukki voi painaa jopa 130 kg, naaras 40–80 kg. Valkohäntäpeuran tunnistaa pitkästä, alta valkeasta hännästä, jonka se häirittynä nostaa varoitussignaaliksi. Karva on kesällä punertavan ruskeaa, syksyllä vaaleanharmaata. Vatsa on vaalea. Vasa on tanakka, neliömäinen, ja sen erottaminen metsäkauriista voi jossain olosuhteissa olla varsin hankalaa. Pukilla on sisäänpäin kaarevat sarvet.

Valkohäntäpeurapukki
Valkohäntäpeurapukki. Kuva: Hannu Huttu

Valkohäntäpeuran kiima-aika on marraskuussa ja touko-kesäkuussa se synnyttää yleensä yhdestä kahteen vasaa. Ravintotilanteen ollessa hyvä eivät kolmosvasatkaan ole harvinaisia.

Valkohäntäpeura on maahamme siirretty vieraslaji. Ensimmäinen valkohäntäpeurojen onnistunut tuonti Suomeen tapahtui 1930-luvulla. Valkohäntäpeuran menestyminen pohjautuu suurelta osin siihen, että ne tuotiin Yhdysvaltain Minnesotasta alueelta, joka muistuttaa varsin paljon suomalaisia olosuhteita. Myös voimakkaalla talviruokinnalla on ollut merkitystä. Valkohäntäpeura esiintyy yleisenä Lounais- ja Etelä-Suomessa ja harvalukuisempana maan keskiosissa asti.

Valkohäntäpeuranaaras
Valkohäntäpeura on hirven jälkeen taloudellisesti merkittävin riistaeläimemme. Jousimetsästyksen salliminen lisännee lajin arvostusta riistaeläimenä entisestään. Kuva: Asko Hämäläinen.

Valkohäntäpeura lienee tehokkaimmin hoidettu riistaeläimemme. Vaikka peurakanta selviääkin eteläisen Suomen talvesta ilman ihmisen apua, ovat lähestulkoon kaikki valkohäntäpeuramme ruokinnan piirissä. Valkohäntäpeurakannat eivät ole suuremmin notkahtaneet ankarinakaan talvina osin juuri ruokinnan ansiosta. Liikkuvaisia eläiminä ne löytävät helposti ruokintapisteet. Ruokintapaikka perustetaan peurojen luonnostaan suosimille alueille, kuten peltojen keskellä olevien kuusitiheikköjen ja  mäkikumpareiden laiteille. Pellot ovat valkohäntäpeuran tärkeimpiä ruokailuympäristöjä ennen kuin lumi peittää liian paksulti ruokailupellot. Runsaslumisina talvina valkohäntäpeura hakeutuu vähälumisiin kuusikoihin. Ravinto vaihtelee vuodenajasta ja tarjonnasta riippuen ja koostuu lähinnä ruohovartisista kasveista, oraasta, puiden ja pensaiden versoista sekä varvuista. Talvella myös mustikka ja kataja ovat tärkeitä ravintokasveja.

Vuosisaaliit vaihtelevat riippuen kannan kehityksestä ja kannanhoidon tavoitteista. Valkohäntäpeuraa metsästetään tyypillisesti ajavia mäyräkoiria apuna käyttäen tai vahtimalla ruokintapaikoilta. Myös metsästysjousen käyttö valkohäntäpeuran metsästyksessä on sallittu, mikä on lisännyt lajin kiinnostusta ja arvostusta riistalajina. 2020-luvulle tultaessa saalismäärät kasvoivat nopeasti, ylittäen hirvisaaliin ensimmäisen kerran kaudella 2019-2020. Parhaimmillaan saalismäärät ovat olleet yli 70 000 yksilöä, joten valkohäntäpeura on Suomen merkittävin hirvieläin saalismäärissä mitattuna.