Jäljittäminen on metsästysmuoto, jossa metsästäjä pyrkii lumijälkiä seuraamalla ja tulkitsemalla löytämään riistaeläimen ja pääsemään ampumaetäisyydelle. Jahtimuotoa harjoitetaan yksin tai pienellä porukalla syksyn ensilumista kevään nuoskahangille. Riistaa jäljitettäessä jälkien on oltava tuoreet. Otollisinta aikaa on lumisateen jälkeinen päivä, kun vanhat jäljet ovat peittyneet. Eläimet sietävät lähestyvää metsästäjää paremmin lauhalla säällä kuin paukkupakkasilla.
Jäljitettäessä kuljetaan kävellen tai hiihtäen pari metriä jäljen vieressä. Näin jäljet eivät sotkeennu, jos niitä täytyy palata tarkastelemaan uudelleen. Esimerkiksi metsäjänis ja rusakko tekevät ennen päivämakuuta niin sanotut paluuperät harhauttaakseen saalistajaa. Ne siis kulkevat jälkensä edestakaisin hypäten sitten pitkän loikan jäljen sivulle.
Kettu ja näätä kulkevat pitkiä matkoja yön aikana. Ajan säästämiseksi tuoreiden jälkien ympärillä olevat tiet kierretään laskien samalla kierroksen sisäänmeno- ja ulostulojäljet. Tarvittaessa kierrosta pilkotaan pienemmiksi alueiksi varoen kuitenkin pedon ajamista liikkeelle.
Näätä pyrkii välttämään aukeiden alueiden, kuten peltojen tai järvenselkien ylittämistä. Näädän kulkureitit vaihtelevat sen piipahtaessa puissa, luolissa ja ojanpenkoissa. Näiden lisäksi se voi jäädä päiväksi onttoon keloon tai oravanpesään. Puuhun kiivenneen näädän paikallistaminen aloitetaan rengastamalla oletettu makuupaikka tarpeeksi laajalti. Jos parijälkiä ei lumesta löydy, aletaan tähystää yksitellen kierroksen puita. Näätä hyppii puusta toiseen eli ”puittaa” lepopaikkaa etsiessään. Oksista tippunut lumi ja karikkeet avittavat jäljittäjää piilon paikallistamisessa.
Metsäjänis, rusakko ja näätä kimpoavat piilostaan salamana täyteen vauhtiin, joten niiden pyynnissä käytetään yleensä haulikkoa. Taitava jäljittäjä voi saada jänispaistin myös metsästysjousella. Supikoiran jäljittäjän ei tarvitse pelätä eläimen karkaamista, koska jäljitys päättyy usein luolaan tai ladon alle. Supikoira saattaa myös lymyillä maanpinnalla kuusenoksien tai juurakon suojassa, jolloin sen lopettamiseen voidaan käyttää haulikkoa tai käsiasetta.
Ketun oletettua makuupaikkaa lähestyttäessä tulee huomioida eläimen tarkat aistit. Kettu kuulee, havaitsee liikkeen ja erityisesti haistaa lähestyvän jäljittäjän satojen metrien päästä. Pitkien ampumamatkojen vuoksi kiikarilla varustettu luodikko tai haulikkorihla on ketun pyynnissä asevaihtoehdoista toimivin ratkaisu. Äänetön lähestyminen suoritetaankin aina vasta- tai sivutuuleen. Lumipuvun käyttö on suositeltavaa.
Jäljestäjän varusteet riippuvat jäljitettävästä lajista. Metsäjänis, rusakko ja kettu pakenevat yleensä jäljittäjää, mutta näätä ja supikoira saattavat lymytä siten, että niiden saaliiksi saaminen vaatii apuvälineiden käyttöä. Reppuun kannattaa pakata kenttälapio, kirves, vaihtovaatteet, eväät ja juomat sekä otsalamppu.