Metsäjänis esiintyy koko maassa. Se on kotonaan yhtä hyvin Utsjoen tuntureilla kuin eteläisimmän saaristomme ulkoluodoilla. Metsäjäniksen tyypillinen elinympäristö on metsä, mutta jänikset ruokailevat silti mielellään metsien reunamilla ja aukoilla, missä on tarjolla runsaammin ravintoa. Metsäjänis suosii haapaa ja pajuja, mutta niiden puuttuessa sille kelpaa myös koivu ja muu lehtivesa. Täysikasvuinen iso metsäjänis painaa nelisen kiloa. Naaraat ovat uroksia hieman kookkaampia. Jotkut täysikasvuiset yksilöt voivat olla vain kahden kilon painoisia, mutta tätä kevyemmät talvijänikset ovat jo selvästi nälkiintyneitä.

Jäljet

Metsäjäniksen jälki kantohangella.
Kuva: Juha Tiainen

Jäniksen varpaat sijaitsevat epäsymmetrisesti siten, että uloin varvas jää muita varpaita lyhyemmäksi. Tämä epäsymmetrisyys näkyy selvimmin jäljessä, jossa varpaat ovat supussa.

Metsäjäniksen jäljet, ne ovat leveämmät kuin rusakon. Jalanjäljen epäsymmetrisyys näkyy selvästi etujalan jäljessä.
Kuva: Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas.

Metsäjäniksen takajalan jälki on 7–10 cm pitkä (ilman kantapäätä), kun taas isomman rusakon jälki ei juuri ole 9 cm:ä pitempi. Metsäjäniksen takajalka on leveämpi kuin rusakon. Metsäjäniksen ja rusakon etukäpälät ovat muuten hyvin samankaltaiset; metsäjäniksen etukäpälän jälki on 5–7 cm pitkä, rusakon hieman pienempi. Myös etujalkojen varpaat sijoittuvat epäsymmetrisesti samalla tavalla kuin takajalkojen.

Jänisten polkuanturat ovat karvapeitteiset, minkä johdosta varvasanturat piirtyvät jälkeen epäselvinä hyvässäkin jälkilumessa. Jäniksen takakäpälä on etukäpälää huomattavasti kookkaampi. Jälkeen piirtyy neljä varvasta. Varpaiden taakse jää vielä kahden karvatyynyn painallukset

Piirroskuva metsäjäniksen ja rusakon takajalan jäljet. Metsäjäniksen takajalka on leveämpi ja se levittää varpaitaan kantopinnan lisäämiseksi.
Kuva: Dick Forsman. Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas.

Jänis matkaa loikkaamalla, ja rauhallisen loikan askelpituus on noin 40 cm. Jänisten muut jälkikuviot ovat paljon vähemmän tunnettuja. Kantavalla hangella ne jättävät aika ajoin jälkeä, joka erehdyttävästi voi muistuttaa ketun ravijälkeä. Jäniksen jäljeksi sen voi kuitenkin tunnistaa siitä, että kahta isoa jälkeä seuraa aina kaksi pientä jälkeä. Pakoloikan jälkikuvio on myös selvästi tavallisesta loikasta poikkeava. Siinä syntyy parijälkeä, joka lievästi muistuttaa näätäeläimen jälkeä. Etukäpälien jäljet ovat rinnan, kuten myös takakäpälien. Askelpituus voi lähennellä jopa neljää metriä, kun jänis pinkoo pakoon kettua tai muuta petoa.

Piirroskuva metsäjäniksen loikkajäljistä. Loikka on usemmiten melko lyhyt, nopeuden lisääntyessä askel venyy. Pakoloikasta voi jäädä parijälki, jossa etu- ja takajalkojen jäljet ovat rinnan.
Kuva: Dick Forsman. Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas.
Metsäjäniksen rauhallinen loikkajälki. Jänis on levittänyt varpaitaan kantopinnan lisäämiseksi, jälkipainallukset ovat pyöreitä ja suuria.
Kuva: Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas.
Ketun ja jäniksen jäljet hangella.
Ketun ja jäniksen jäljet risteävät. Kuva: Juha Tiainen
Metsäjänis on levittänyt takajalkansa varpaat,
Tyypillinen metsäjäniksen jälki, missä leveät lumijalat jättävät leveät takajalkojen jäljet. Kuva: Juha Tiainen

 

Jätökset

Metsäjäniksen ulostepapanat ovat tummia, pyöreitä ja halkaisijaltaan noin 1,5 cm. Niitä löytyy runsaasti jäniksen syömäpaikoilta. Jänis syö melko huonolaatuista ravintoa, jota on syötävä paljon. Siten ulostepapanoitakin muodostuu sadoittain vuorokaudessa.

 

Toteutettu yhteistyössä:

Logo Suomen Metsästäjäliitto ry. Logo Luonnonvarakeskus. Logo Suomen riistakeskus.