Metsäpeuran kesäiset esiintymisalueet Suomessa ovat suppeita. Talveksi peurat kerääntyvät vielä suppeammalle alueelle, vain kymmenesosaan kesäalueesta. Laumautuminen toimii suojana petoja vastaan. Aina on monta eläintä tarkkailemassa ympäristöä, ja tallattuja polkujaan pitkin peurat pääsevät nopeasti pakenemaan. Peurojen lepoalueita ovat järvien jäät ja aukeat nevat, joilla näkyvyys joka suuntaan on hyvä. Metsäpeurat kaivavat laajoja kuoppia syvään lumeen päästäkseen käsiksi maassa kasvavaan jäkälään, joka on peuran tärkeintä ravintoa. Lumen alta kaivetaan myös ruohoa. Parhaat jäkäläkankaat voivat toisinaan olla lähes yhtenäistä kaivukenttää.

Jäljet

Metsäpeuran jälki on pyöreä. Munuaisen muotoinen sorkanpuolikas on kärjestään tylppä ja pyöristynyt. Lisäsorkat sijaitsevat jalassa melko matalalla, joten ne piirtyvät säännöllisesti jälkeen. Lisäsorkkineen jälkipainalluksen pituus nousee yli 20 senttiin, mutta varsinaisen sorkan pituus jää runsaaseen kymmeneen senttiin. Kovalla alustalla, jopa kovalla hangella, vain sorkkien ulkoreunat piirtyvät jälkeen. Jälkipainallus ei ole erotettavissa poron jäljestä.

Metsäpeuran pyöreä sorkka jättää helposti tunnistettavan jäljen, poron jälki on samanlainen, mutta poroaita erottaa poron ja metsäpeuran esiintymisalueet.
Kuva: Dick Forsman. Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Metsäpeuran yleisin kulkutapa on käynti, mutta peuratokka matkaa usein myös ravaten. Askeleen pituus kaikissa kulkutavoissa on yleensä pidempi kuin poron. Käynnissä takajalan jälki osuu usein etujalan jäljen eteen, toisin kuin porolla, joka lyhyempine jalkoineen enimmäkseen astuu etujalan jälkeen. Käyntiaskeleen pituus on metristä puoleentoista. Ravissa kantavalla alustalla takajalka osuu reilusti etujalan jäljen etupuolelle ja askelleveys pienenee. Raviaskeleen pituus vaihtelee melkoisesti nopeudesta riippuen. Metsäpeura lähtee helposti pakoloikkaan, ja ensimmäinen loikka on usein hyvin pitkä ja korkea toimien varoituksena tokan muille eläimille. Loikan pituus voi nousta yli neljämetriseksi.

Metsäpeuran käyntijäljessä etu- ja takajalkojen painallukset osuvat usein päällekkäin. Ravissa kantavalla alustalla takajalka astuu reilusti takajalan jäljen etupuolelle.
Kuva: Dick Forsman. Wikman, M. 2005: Lumijälkiopas. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Jätökset

Metsäpeuran talviset ulostepapanat ovat mustia 1–1,5 sentin pituisia ja sentin paksuisia. Ne ovat peuran kokoon nähden pieniä ja muistuttavat metsäkuriin ulosteita. Poron ulosteista niitä ei varmuudella voi erottaa.

 

Toteutettu yhteistyössä: