Valikoivaa urosverotusta voidaan toteuttaa kahden pääperiaatteen mukaisesti; kunkin yksittäisen ikäluokan perusteella tai jakamalla urokset ikäryhmiin. Ensin mainittu menetelmä edellyttää, että metsästäjät pystyvät varmuudella tunnistamaan kunkin yksittäisen ikäluokan, jotta he voivat sen jälkeen arvioida, täyttääkö uros annetut kaadettavissa olevien eläinten ikäluokkakohtaiset kriteerit.

Elävien valkohäntäpeurojen yksittäisten ikäluokkien määrittäminen on osoittautunut vaikeaksi, siis ikäluokat; 1½, 2½, 3½, 4½, 5½, 6½ ja niin edelleen. Jako ikäryhmiin vasat (½-vuotiaat), ylivuotiset (1½-vuotiaat), nuoret aikuiset (2½ – 3½-vuotiaat) ja täysikasvuiset (≥ 4½-vuotiaat) mahdollistaa sen sijaan huomattavasti luotettavamman ikämäärittämisen. Tällaista jakoa tarvitaan myös käytännön kannanhoidossa.

Uroksilla verotus voidaan toteuttaa siten, että kaadetaan heikosti kehittyneitä ylivuotisia ja täysikasvuisia, samalla kun säästetään hyvin kehittyneet ylivuotiset ja nuoret aikuiset, jotta ne saavat kasvaa täysikasvuisiksi.

Täysikasvuisten (4½ – 8½-vuotiaiden) valkohäntäpeurojen sukupuolijakauma riippuen siitä, onko urosverotus sattumanvaraista vai valikoivaa, eri sukupuolijakaumissa kaikkien aikuisten (≥ 1½-vuotiaiden) valkohäntäpeurojen osalta. Kannan ja saaliin täysikasvuisten urosten osuutta voidaan kasvattaa merkittävästi esiteltyä valikoivan urosverotuksen menetelmää käyttäen.

Sitä, kuinka suuri osa kannan uroksista annetaan kasvaa täysikasvuiseksi, voidaan ohjata säätelemällä kuinka suuri osuus talvikannasta muodostuu urosvasoista ja kuinka suuri osuus talvikannasta muodostuu ylivuotisista uroksista.

Sitä, kuinka suuri osa 1½-vuotiaista uroksista jätetään talvikantaan, voidaan ohjata asettamalla sarviraja sellaisille uroksille, jotka ovat niin pieniä, että niitä voidaan kaataa, ja sellaisille uroksille, jotka ovat niin isoja, että niiden annetaan vanheta. Pitää siis olla tietoa kyseisen alueen ylivuotisten urosten sarvikoon vaihtelusta, pystyäkseen määrittämään tällaisen rajan.

Sarvien piikkiluvun vaihtelu 1½-vuotiailla uroksilla Etelä-Suomessa. (n = 156) (Aineisto: Häkkinen 1986, Wikström et al., julkaisematon)

Kun tavoitteena on kanta, jossa on 1,5 naarasta per uros ja 25 prosentin vasaosuus talvikannasta, sopiva ylivuotisten urosten eloonjäämisosuus on noin 50 prosenttia. Jos halutaan, että noin 50 prosenttia ylivuotisista uroksista jää eloon talvikantaan, raja voi olla 3-piikkisten ja 4-piikkisten välillä. Kaadetaan siis uroksia, joilla on yhteensä ≤ 3 piikkiä ja säästetään urokset, joiden sarvissa on ≥ 4 piikkiä.

Uroksen kaikkien sarvipiikkien laskemisen sijaan riittää tässä tapauksessa, että katsotaan nopeasti, ovatko molemmat sarvipuoliskot haarautuneita vai eivät. Jos molemmat sarvipuoliskot ovat haarautuneet, uroksen sarvissa on neljä tai enemmän piikkejä, ja uros saa siis kasvaa vanhemmaksi. Jos toinen sarvipuolisko on haarautumaton tai molemmat sarvet ovat haarautumattomat, uroksen sarvissa on yleensä yhteensä kaksi tai kolme piikkiä ja se voidaan siis kaataa.

Jos tavoitteena on kanta, jossa on 1,0 naaras per uros ja 25 prosentin vasaosuus talvikannasta, sopiva ylivuotisten urosten eloonjäämisosuus on noin 75 prosenttia. Jos halutaan, että noin 75 prosenttia ylivuotisista uroksista jää eloon talvikantaan, raja voi olla 2-piikkisten, jolla on < 13 cm pituiset sarvet ja 2-piikkisten, jolla on > 13 cm pituiset sarvet välillä. Ylivuotisista uroksista, noin 25 prosentilla on sarvet, jotka ovat lyhyempiä kuin 13 cm, mikä vastaa noin 2/3 osaa korvan pituudesta.

Kaadettavien 1½-vuotiaiden urosten osuus riippuen sarvikoosta. Prosenttiluku osoittaa, karkeasti kuinka suuri osuus 1½-vuotiaista uroksista voidaan kaataa, jos A: kaadetaan vain uroksia, joilla on 2 sarvipiikkiä, joiden pituus on alle 2/3 korvan pituudesta, B: kaadettavilla uroksilla on 2 sarvipiikkiä (kuvat A + B), C: kaadettavilla uroksilla on 3 sarvipiikkiä tai vähemmän (kuvat A + B + C) ja D: kaadettavilla uroksilla on 4 sarvipiikkiä tai vähemmän (kuvat A + B +C + D).

On oleellista kaataa heikosti kehittyneitä 1½-vuotiaita ennemmin kuin hyvin kehittyneitä, koska ne ominaisuudet, jotka 1½-vuotiaalla on, tulevat säilymään eläimen koko eliniän ajan.

Sen perusteella, miltä uros näyttää 1½-vuotiaana voidaan usein päätellä, miltä se tulee näyttämään täysikasvuisena. Uroksella, jonka sarvet ovat pienet 1½-vuotiaana, on myös täysikasvuisena pienemmät sarvet kuin uroksilla, joilla oli 1½-vuotiaana suuret sarvet. Sarvikoko ja kehon koko viestittävät laatua, ja ovat hyvin merkitseviä urosten menestyksen kannalta kiiman yhteydessä.

Lounais-Uudellamaalla tehty tutkimus osoittaa, että 1½-vuotiaan uroksen, jonka sarvissa on yhteensä ≤ 3 piikkiä, teuraspaino on yleensä 40 – 43 kiloa. Saman ikäinen uros, jonka sarvissa on yhteensä ≥ 4 piikkiä, painaa sen sijaan tavallisesti 44 – 47 kiloa.

Sarvien kehitys riippuen sarvipiikkiluvusta 1½-vuoden iässä. Urosten, joiden sarvissa on yhteensä ≥ 4 piikkiä 1½-vuoden iässä, sarvet voivat olla täysikasvuisena 10–30 prosenttia suuremmat verrattuna uroksiin, joiden sarvissa on yhteensä ≤ 3 piikkiä. (n = 73) (Aineisto: Jacobson 1998)

Vastaavalla tavalla kuin asetetaan alaraja, asetetaan myös yläraja, jotta säästetyt nuoret urokset kasvaisivat täysikasvuisiksi ennen kuin niitä kaadetaan. Ylärajan mittana ei voida käyttää sarvipiikkilukua, koska piikkien lukumäärän ja iän suhde on heikko. Raja voidaan sen sijaan määrittää sarvien sisäleveyden, sarvipuoliskon pituuden tai sarvityven ympärysmitan perusteella. Nämä kolme mittaa ovat varmimmat indikaattorit elävän uroksen iän määrittämisessä.

Jos halutaan, että 2½- ja 3½-vuotiaat urokset elävät siihen saakka, kunnes ne ovat täysikasvuisia (≥ 4½-vuotta), voidaan noudattaa seuraavaa sääntöä. Ainakin yhden seuraavista kriteereistä tulee täyttyä, jotta uros olisi kaadettavissa:

  1. Sarvien sisäleveys on ≥ 50 cm
  2. Sarvipuoliskon pituus on ≥ 54 cm
  3. Sarvityven ympärysmitta on ≥ 12 cm
  4. Voidaan varmuudella määritellä ikä ≥ 4½ vuodeksi

Tavallisissa metsästystilanteissa tällaisia mittoja ei tietenkään ole mahdollista mitata. Mutta vertaamalla niitä muihin uroksen mittoihin, on suhteellisen helppoa arvioida niiden ylittymistä.

Jos uros katsoo suoraan kohti, katsoja voi verrata sarvien sisäleveyttä korvien väliseen etäisyyteen. Täysikasvuisella uroksella korvien välinen etäisyys on usein noin 43 cm. Jos korvien kärkien ja sarvien sisäpintojen välinen etäisyys on niin pitkä, että uroksen molemmat silmät mahtuisivat siihen, sarvien sisäleveys on tavallisesti ≥ 50 cm.

Sarvien sisäleveys suhteessa korvien leveyteen, suoraan edestä katsottuna. Vasemmanpuoleinen uros A on ≤ 3½-vuotias ja saa kasvaa vanhemmaksi. Oikeanpuoleinen uros B on ≥ 4½-vuotias, ja voidaan kaataa.
Sarvien sisäleveys suhteessa korvien ja silmien leveyteen, suoraan edestä katsottuna. (Wikström et al., julkaisematon)

Jos uroksen päätä katsotaan sivulta päin, voidaan arvioida sarvipuoliskon pituutta, vaikka tämä mitta on sarvien sisäleveyttä hieman hankalampi arvioida. Nuorilla aikuisilla ja täysikasvuisilla valkohäntäpeuroilla sarvien muoto on sellainen, että sarvien alaosa, joka kiinnittyy päähän, osoittaa taaksepäin.

Tämän jälkeen sarvet kiertyvät niin, että niiden yläosa osoittaa eteenpäin turvan suuntaan. Kun sarvia katsotaan suoraan sivulta, niiden yläosa näyttää yleensä suoralta, vaikka se ei näytä siltä ylhäältä tai alhaalta katsottuna kaareutuvuutensa takia.

Sarven alaosa muodostaa yleensä noin 45 prosenttia ja yläosa noin 55 prosenttia koko sarvipuoliskon pituudesta. Mutta kun sarvia katsotaan suoraan sivulta, sarven yläosan kaari saa aikaan sen, että yläosa näyttää hieman lyhyemmältä kuin se todellisuudessa on. Sivulta päin näkyvä sarven suora yläosa vastaa runsasta 50 prosenttia sarvipuoliskon koko pituudesta. Suoran yläosan pituutta voidaan käyttää sarvipuoliskon pituuden arvioimiseen, jos pituutta verrataan uroksen pään etuosaan. Täysikasvuisella uroksella turvan kärjen ja sarven tyviruusukkeen välinen etäisyys on usein runsaat 26 cm. Jos sarvipuoliskon sivulta päin katsottuna suora ja eteenpäin osoittava osa on pidempi kuin uroksen turvan kärjen ja sarven tyviruusukkeen välinen etäisyys, sarvipuoliskon pituus on usein ≥ 54 cm, sillä sivulta päin katsottuna suoran osan pituus on yleensä ≥ 27 cm.

Selkeä merkki siitä, että sarvipuoliskon pituus on ≥ 54 cm, on se, että sarvien kärjet ulottuvat turvan kärkeä pidemmälle pään alaosan ollessa vaakasuorassa.

Sarvipuoliskon suoran yläosan pituus suhteessa pään etuosan pituuteen, suoraan sivulta katsottuna. Vasemmanpuoleinen uros A on ≤ 3½-vuotias ja saa kasvaa vanhemmaksi. Oikeanpuoleinen uros B on ≥ 4½-vuotias, ja voidaan kaataa.
Sarvipuoliskon suoran osan pituus suhteessa pään etuosan pituuteen, suoraan sivulta katsottuna. (Wikström et al., julkaisematon)

Kun uroksen päätä katsotaan sivulta tai etuviistosta, sarven tyven paksuutta voidaan verrata silmän kokoon. Jos sarven tyven halkaisija on silmän halkaisijaa suurempi, sarven tyven ympärysmitta on useimmiten ≥ 12 cm. Aikuisella uroksella silmän halkaisija on yleensä hieman alle 4 cm.

Sarvityven halkaisija suhteessa silmän halkaisijaan sivulta katsottuna. Vasemmanpuoleinen uros A on ≤ 3½-vuotias ja saa kasvaa vanhemmaksi. Oikeanpuoleinen uros B on ≥ 4½-vuotias, ja voidaan kaataa.
Sarvityven halkaisija suhteessa silmän halkaisijaan sivulta katsottuna. (Wikström et al., julkaisematon)

Tässä kuvattua menetelmää voidaan käyttää kaikissa metsästysmuodoissa ja kaikissa tilanteissa, joissa on mahdollista ampua vastuullisia riistalaukauksia. Samalla kun varmistetaan, että eläimen takana on turvallinen tausta ja että mahdollisuudet hyvään osumaan ovat riittävät, tarkistetaan nopeasti, jos eläin on riittävän pieni tai riittävän suuri kaadettavaksi. Vahtimismetsästyksessä, jossa käytetään hyvää optiikkaa, saaliseläinten tarkkailuun on enemmän aikaa, mutta menetelmä sopii yhtä hyvin esimerkiksi ajavia mäyräkoiria käytettäessä. Metsästysmuodosta riippumatta ei kaadeta uroksia, jotka ovat pudottaneet sarvet tai joilla sarvipuolisko on katkennut.  Tämä tekisi valikoivan verotuksen mahdottomaksi.

Investoimalla hyvään optiikkaan saadaan paljon enemmän kaatomahdollisuuksia, koska riistaelimen varma tunnistaminen helpottuu.

Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei luonnonvaraisen valkohäntäpeurakannan genetiikkaan voida vaikuttaa merkittävästi tällaisella valikoivalla urosverotuksella. Sehän ei ole tarkoituskaan, vaan tarkoituksena on lisätä kannan täysikasvuisten eläinten osuutta.

Tässä kuvatun menetelmän tavoitteena ei ole saada mahdollisimman paljon ja mahdollisimman suuria sarvitrofeita, vaan lisätä kannan täysikasvuisten urosten osuutta lajin biologisia edellytyksiä ajatellen. Jos tavoitteena on saada paljon suuria sarvitrofeita, uroksien pitäisi saada vanheta, kunnes ne ovat 6½ – 7½-vuotiaita.

On alueita, joilla urosten ikäjakaumaa on yritetty parantaa säästämällä 6 – 8 –piikkiset urokset, mutta tämä menetelmä ei ole menestyksekäs. Jos alarajana on 6-piikkiset sarvet, voidaan kaataa kaikki urokset, joiden sarvissa on yhteensä 2 – 5 piikkiä. Tämä tarkoittaa, että 80 – 90 prosenttia kaikista 1½-vuotiaista uroksista voidaan kaataa, ja vain 10 – 20 prosentin annetaan kasvaa vanhemmiksi. Tämä johtaa aivan liian vähälukuisiin uroksiin. Myös 8-piikkisten sarvien pitäminen ylärajana on ongelmallinen. Se johtaa nimittäin siihen, että vain noin 40 prosenttia täysikasvuisista, ≥ 4½-vuotiaista uroksista on luvallisia kaataa. Täysikasvuisista uroksista monien sarviin ei koskaan kasva esimerkiksi yli kuutta piikkiä, vaikka sarvet olisivat muuten leveät ja vankat.

Joillakin alueilla on yritetty säästää nuoria aikuisia uroksia asettamalla raja, joka sallii vain täysikasvuisten urosten kaatamisen. Tämäkään menetelmä ei ole toimiva. Jos rajana on esimerkiksi yhteensä vähintään kymmenen piikkiä, tai että kaadettavan uroksen sarvien tulee olla vähintään pronssimitalin kokoa, nopeasti kasvavat urokset, joilla on hyvä perimä, kaadetaan ensimmäisinä. Samalla säästetään hitaasti kasvavia pienempiä uroksia. Tällainen verotus voi johtaa pitkällä aikavälillä kannan heikkenemiseen, kun heikommin kehittyviä yksilöitä suositaan.

Jos asetetaan raja sille, miten suuri uroksen tulee olla, jotta se voidaan kaataa, tulee asettaa raja myös sille, miten pieni uroksen tulee olla, jotta se voidaan kaataa. On erittäin tärkeää kaataa keskimääräisesti pieniä 1½-vuotiaita uroksia. Näin kompensoidaan sellaisten urosten järjestelmällinen verotus, jotka saavuttavat ensin asetetun ylärajan.

Valikoivan urosverotuksen periaatteet tulee siis mukauttaa huolellisesti urosten kehittymiseen kyseisellä alueella iän myötä. Jos tästä ei ole riittävästi tietoa, valikoivaa urosverotusta ei kannata harjoittaa lainkaan eikä ottaa käyttöön periaatteita, jotka voivat pitkällä aikavälillä olla haitallisia kannan kehitykselle.

Metsästysmailla syksyn aikana havaittavat 1½-vuotiaat urokset ovat yleensä asettuneet alueelle, siirryttyään pois syntymäalueeltaan. Jos esimerkiksi tämä 1½-vuotias uros saa mahdollisuuden kasvaa vanhemmaksi, se pysyy suurella todennäköisyydellä samalla alueella vuodesta toiseen.