Valkohäntäpeura on sopeutunut elämään tietynlaisissa olosuhteissa, joissa lajin luonnollinen käyttäytyminen toimii, esimerkiksi kiima-aikaan. Olosuhteilla tarkoitetaan tässä muun muassa kannan sopivaa tiheyttä sekä sukupuoli- ja ikäjakaumaa. Jos jokin näistä kolmesta tekijästä muuttuu epäsopivaksi, seuraa erilaisia ongelmia. Valkohäntäpeurakannan hoidossa tulee siis noudattaa lajin biologisia puitteita ja myös kantaa koskevat tavoitteet voidaan määrittää näiden puitteiden mukaisesti.

Valkohäntäpeurakannassa tulee olla sopiva määrä lisääntymisikäisiä yksilöitä kumpaakin sukupuolta. Valkohäntäpeurojen paras lisääntymisikä on 4½ – 8½ -vuotiaana. Tässä iässä naaraat pystyvät tuottamaan paljon vasoja ja urosten ruumiinrakenne on lisääntymiseen sopiva.

Koska metsästyksellä on yleensä suurin vaikutus valkohäntäpeurakannan kuolleisuuteen, metsästäjät voivat ratkaista kannan tiheyden sekä sukupuolijakauman ja ikäjakauman. Valkohäntäpeurat liikkuvat kuitenkin niin laajoilla alueilla, että yksittäisellä metsästysseuralla tai riistanhoitoyhdistyksellä ei yleensä ole kovin suurta mahdollisuutta yksin vaikuttaa valkohäntäpeurakantaan onnistuneesti. Tästä syystä riistanhoitoyhdistysten tulee toimia yhteistyössä.

Jokaisella kaadetulla ja jokaisella kaatamatta jätetyllä valkohäntäpeuralla on vaikutusta kannan tulevaisuuden ominaisuuksiin. Koska viime kädessä päätöksen valkohäntäpeuran kaatamisesta tekee metsästäjä, lopullinen vastuu peurakannan ominaisuuksista on jokaisella metsästäjällä. Siksi on erittäin tärkeää, että kaikilla metsästäjillä on riittävät tiedot kaatamispäätösten tekemiseen, ja metsästäjien tulee myös tuntea alueen tavoitteet ja verotusperiaatteet. Pelisääntöjen tulee olla yksinkertaiset, selkeät ja samanlaiset kaikille metsästäjille koko alueella. Määräykset, joita voidaan tulkita eri tavoilla, voivat ennemmin tai myöhemmin johtaa metsästäjien tai metsästysseurojen välisiin ristiriitoihin.

Valkohäntäpeurakannan tiheyttä voidaan säädellä sopivalla saalismäärällä. Sukupuolijakaumaan voidaan vaikuttaa kaadettujen naaraiden ja urosten määrällä. Ikäjakaumaa säädellään kaadettavien vasojen määrällä ja aikuisten eläinten valikoivan verotuksen avulla. Kaikki nämä ovat kuitenkin myös riippuvaisia toisistaan.

Hirvieläimillä luonnollinen kuolleisuus on korkea nuorilla ja vanhoilla eläimillä, mutta alhainen nuorilla aikuisilla eläimillä. Tästä syystä metsästystä on tarkoituksenmukaista ohjata niin, että se muistuttaa luonnollista kuolleisuutta.

Oikeiden eläinten kaatamiseksi on tärkeää tunnistaa eri ikäryhmien valkohäntäpeurat. Elävän valkohäntäpeuran ikä voidaan tunnistaa peuran koon ja rakenteen perusteella, mutta myös sarvien koko on tärkeä indikaattori iän määrittämisessä. Tunnistamisen onnistuminen voidaan tarkistaa kaadettujen valkohäntäpeurojen hampaiden määrän, muodon ja kuluneisuuden perusteella.