Saatavilla olevan ravinnon määrän vaikutusta hirvivahinkojen syntymiseen voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta – suurempi ravintomäärä vähentää yksittäisen puun todennäköisyyttä tulla syödyksi, mutta toisaalta lehtipuut voivat lisätä vahinkoja taimikkotason houkuttelevuuden kasvaessa.
Laajassa mittakaavassa saatavilla oleva ravinnon määrä voi selittää suuren osan hirvien puihin suuntaamasta laidunnuksesta 107, jolloin suurempi ravintoresurssi alentaa yksittäiseen mäntyyn kohdistuvaa laidunpainetta 9. Sama voi päteä pienemmässäkin mittakaavassa – mitä enemmän hirvelle sopivaa ravintoa pieneltä alalta löytyy, sitä vähäisempää on hirvien yksittäiseen puuhun kohdistama laidunnuspaine 78.
Taimikon puulajimäärän kasvaessa hirven laidunnuksen määrä kasvaa 104 ja 75 ja samalla ravinnonkäytön valikoivuus voi tasoittua 75 . Suomessa valtakunnan metsien inventointiaineiston (1986–2008) mukaan lehtipuut mäntytaimikossa lisäsivät metsävahinkoja 80.
Metsikkötasolla talvisaikaan syntyvät hirvitihentymät saattavat olla ongelmallisia. Hirvet säästävät energiaa laumoittumalla, sillä paksussa lumessa on helpompi kulkea lajitoverien jälkiä 6 ja lumikerroksen vuoksi hirvet liikkuvat pienemmällä alueella kuin kesällä 34. Laumassa olevilla hirvillä ei ole kuitenkaan yhtä hyvää mahdollisuutta valikoida ravintoaan, vaan kilpailun lisääntyessä syödään enemmän eteen sattuvaa kasvustoa 16. Niin ikään pienelle alueelle saattaa kohdistua suuri laidunpaine, jolloin ensisijaisesti hirvien määrä vaikuttaa metsävahinkojen syntymiseen. Mikäli vahinkoihin halutaan vaikuttaa hirven luontaista ravintoa lisäämällä, tulee se tehdä metsälöä tai metsätilaa suuremmassa mittakaavassa 36.
Otetaan seuraavaksi hyvin äärimmäinen esimerkki melko teoreettisessa tilanteessa. Meillä on hirvien talvilaidunalue, josta lehtipuusto on raivattu lähes kokonaan pois. Jäljellä on mänty- ja kuusitaimikkoa, sekä varttuneempaa metsää. Tällöin hirvien laidunnus talvella kohdistuu lähes pelkästään mäntytaimikoihin, koska hirvi ei mielellään syö kuusta ja lehtipuuta on vähän jäljellä. Metsänomistajat alkavat reagoida syntyviin vahinkoihin vaihtamalla männyn viljelyaloille kuusta. Vaikka männylle sopiville kasvupaikoille istutettaisiin kuusta, ei hirvien ravinnon tarve pienene. Mikäli ravintoa ei alueelle tule lisää, kohdistuu jäljelle jääviin mäntytaimikoihin entistä suurempi laidunpaine. Ravintomäärän huvetessa myös kuusitaimikoihin ja varttuneempaan metsään saattaa syntyä vahinkoja.
Esimerkki on melko radikaali. Todellisuudessa lehtipuuta on aina jonkin verran jäljelle, mutta sen määrää voidaan merkittävästi vähentää taimikonhoidossa. Lehtipuut ovat hirville tärkeä ravintoresurssi, niin kesällä, kuin talvellakin. Ravintoresurssin vähentäminen lisää mäntyyn kohdistuvaa laidunpainetta – etenkin jos saatavilla oleva varpukasvillisuus on lumen alla. Lehtipuuta säästämällä myös luonnon monimuotoisuus kasvaa.