Hirvien ravinnonkäyttö on kuulunut Suomen luontoon jo tuhansien vuosien ajan 84 ja hirvi voidaan nähdä erittäin tärkeänä lajina havupuumetsävyöhykkeellä 86. Hirvet kuitenkin aiheuttavat metsätaloudelle vahinkoja ravinnonhankinnallaan. Vahingot kohdistuvat pääasiassa nuoriin mänty- ja koivutaimikoihin mm. 22 ja 31, mutta satunnaisempaa vahinkoa voi syntyä myös varttuneempaan metsikköön kaarnan kaluamisen seurauksena 87.

Hirvien määrä vaikuttaa suoraan niiden kuluttaman ravinnon määrään ja sitä kautta syntyviin metsävahinkoihin. Vahinkoihin vaikuttaa olennaisesti myös ravinnoksi käytettävät kasvi- tai puulajit, joihin kulutus suuntautuu. Jos taimikon pääpuulajina on kuusi ja ravinnonkulutus kohdistuu seassa kasvaviin puulajeihin, kuten haapaan, pihlajaan, pajuihin tai katajaan, ei laiduntaminen aiheuta merkittäviä taloudellisia tappioita. Mikäli pääpuulajina on mänty ja laidunnus kohdistuu männyn taimiin, on merkitys paljon suurempi 55.

Hirvi on valikoiva märehtijä 39, jonka ravinnonkäyttö muuttuu vuodenaikojen mukana mm. 83, 95 ja 89. Ravinnonkäytössä korostuu saatavilla olevan ravinnon laatu mm. 15 ja 9, johon voidaan vaikuttaa muun muassa metsänhoitotoimilla 42, 43, 75 ja 80. Lisäksi ihmisestä vähemmän riippuvat tekijät, kuten metsän maalaji (kivennäismaa vai turvemaa) 80, ravinteisuus mm. 21 ja sijainti 60 vaikuttavat osaltaan hirvien elinympäristövalintaan. Myös taimikkoa ympäröivän puuston rakenteella on merkitystä 73.

Kuten yllä on todettu, hirvitiheys ei yksin selitä metsävahinkojen määrää. Ravinnon saatavuus ja joukko muitakin tekijöitä vaikuttavat käytettävissä olevaan ravintoresurssiin, hirven elinpiirin ja ravintopaikan valintaan ja tämän myötä taimikon vahinkoalttiuteen. Tarkasteltaessa hirvien puihin kohdistaman laidunnuksen voimakkuutta eri alueellisilla mittakaavoilla, on saatavilla olevan ravinnon määrä todettu merkittävimmäksi tekijäksi 78. Månsson ja muut 78 kirjoittavat, tutkimuksen päätelmissä näin: ”Ravinnon saatavuus näyttää olevan merkittävä hirven ravinnonkäyttöön vaikuttava muuttuja. Siksi maankäyttömuodoilla, jotka vaikuttavat ravinnon jakautumiseen saattaa olla vaikutusta hirvien spatiaaliseen jakautumiseen ja siitä seuraaviin metsävahinkoihin, sekä vaikutukselle biodiversiteettiin.”

Männylle ja rauduskoivulle uudistetaan nykyään entistä harvemmin. Metsätalouden voimaperäisyys kasvoi 1950 -luvulta lähtien, ja taloudellisten syiden vuoksi uudistamisessa suosittiin lähes yksinomaan mäntyä kasvupaikasta riippumatta 51. Tilanne on muuttunut ja 1970 -luvulta lähtien on ollut havaittavissa aleneva trendi männyn uudistusalojen pinta-aloissa 68. On arvioitu, että hirvieläinten aiheuttama vahinkoriski saa metsänomistajat uudistamaan mieluummin kuuselle, kuin männylle 31. Hirvivahinkojen pelossa kuuselle uudistaminen saattaa lisääntyä myös kuivahkolla kankaalla, mikä on metsänomistajan kannalta epäedullista (kts. tietolaatikko 1 sivulla 16). Hirvivahinkojen määrän vaikutusta männyn uudistamispinta-alojen kehitykseen on kuitenkin vaikea arvioida, koska uudistamisvalinnantaustalla on monia syitä.

Hirvikanta on 2000 -luvun alun jälkeen ollut valtakunnallisesti tasaisessa laskusuunnassa muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta 58. Kuvaajan 1 mukaan samanlainen aleneva trendi on myös männyn uudistusmäärissä. Vaikka hirvikanta on merkittävästi laskenut, ei männyistä saatava ravintoresurssi/hirvi ole kasvanut samassa suhteessa. Männyn uudistusalojen määrä vaikuttaa saatavilla olevaan ravintoresurssiin muutaman vuoden viiveellä, kun taas hirvikannan muutos vaikuttaa laidunpaineeseen välittömästi. Tärkeintä on huomata, että molemmilla keinoilla voidaan vaikuttaa saatavilla olevaan ravintoresurssiin/hirvi.