Pääotsikkona Lajintuntemus. Alaotsikkona Biologia, Ääne, Ikä ja sukupuoli

Puolisukeltajasorsat

  • elinympäristövaatimukset
  • elintavat
  • ravinto, ruokailusyvyys
  • kausikosteikot

Elinympäristövaatimukset pesintäaikaan

Elinympäristövaatimusten suhteen haapanaa, sinisorsaa ja tavia voi luonnehtia melko joustaviksi ”yleissorsiksi”. Haapanoista pääosa pesii karuhkoilla metsä- ja suorantaisilla pikkujärvillä ja lammilla. Jouhisorsa ja tukkasotka asustavat tyypillisesti keskirehevissä elinympäristöissä. Pohjois-Suomessa merkittävä osa jouhisorsista pesii metsä- ja tunturilammilla sekä rimpinevoilla. Heinätavi ja lapasorsa puolestaan suosivat ravinteikkaita kosteikkoja, joilla asustaa todennäköisesti suurin osa niiden pesimäkannoista.

Erikokoisten ja -tyyppisten järvien vesilinnustoa vertailtaessa suurimmat paritiheydet havaitaan yleensä suhteellisen pienillä järvillä:

  • haapana ja jouhisorsa 10–30 ha
  • heinätavi ja lapasorsa 1–100 ha

Merkillepantavaa on, että pesivien sorsaparien tiheydet ovat rehevöityneillä järvillä useimmiten pienemmät kuin samankokoisilla rehevöitymättömillä järvillä.

Puolisukeltajat suosivat matalia vesiä. Esimerkiksi jouhisorsa ruokailee pääasiassa 10–30 senttimetrin syvyydeltä. Haapanaa lukuun ottamatta puolisukeltajat suosivat ruokailupaikan valinnassa vesisammalten valtaamia alueita. Korterannan osuus on puolestaan haapanan elinympäristössä tyypillistä.

Haapana ja jouhisorsa voivat pesiä jopa satojen metrien päässä vedestä. Muiden sorsien pesät ovat useimmiten lähellä vesirajaa.

Eri lajien pesimäaikainen elinympäristön käyttö

Haapanan, jouhisorsan, heinätavin ja lapasorsan lisääntymisaikainen elinympäristöjen käyttö ja elinympäristövaatimukset, lähteenä Taantuvien riistavesilintujen hoidon toimenpideohjelma, Arto Marjakangas. Kohtien perässä olevat luvut viittaavat toimenpideohjelman lähteisiin.

Haapanan elinympäristöt

  • lähes kaikenlaiset vesistöt, heinäiset laidunniittyrannat (1)
  • suosii ruokailupaikkana matalakasvustoisia tulvivia rantaluhtia (2)
  • myös rimpisillä aapasoilla; ruokailupaikaksi rantaniitty tai ilmaversoiskasvusto, kärsinyt rantaniittyjen umpeutumisesta ja kortekasvustojen vähenemisestä
  • Etelä-Suomessa tiheimmät kannat metsä- ja suorantaisilla lintujärvillä (3)
  • Pohjois-Savossa runsaskasvustoiset matalat metsä- ja suoseutujen lintujärvet, avonainen ympäristö, matala korte- ja sarakasvusto (4)

Kasvillisuuden rakenne

  • tila ja näkyvyys olennaista, suosii matalaa, avointa, laajaa ja keskiravinteista vesialuetta, tiheä ilmaversois- tai reunakasvillisuus haitaksi, runsaasti upos- ja kelluslehtistä kasvillisuutta (6)
  • runsas upos-, kellus- ja ilmaversoiskasvillisuus (10)
  • tarvitsee ruokailupaikaksi rantaniityn tai ilmaversoiskasvuston (3)
  • poikaset suosivat tiheitä uposkasvillisuusmattoja (5)
  • suosii kasvilisuudeltaan monilajisia järviä (2)

Jouhisorsan elinympäristöt

  • rimpiset nevat ja aapasuot, järvien ja jokivarsien aukeat suoniittyrannat, tulvaniittyiset merenlahdet, viljelyseutujen rehevät ruohostorannat, saariston ulkoluodot (1)
  • suoseutujen viljelyalueiden aukeat korte- ja sarajärvet, merenrantaniityt, aapasuot (3)
  • Etelä-Suomessa tyypillisesti rehevillä lintujärvillä, pohjoisessa valtaosa soilla ja tulvaniityillä (3)
  • suosii ruohostoisia, niittyrantaisia järviä (5)

Kasvillisuuden rakenne

  • suosii avointa, melko laajaa ympäristöä (6)

Heinätavin elinympäristöt

  • rehevimpien ruohosto- ja tulvaniittyrantojen vaatelias laji (1)
  • kapeat tai rikkonaiset, suojaisat matalat vedet (6)
  • rehevät, umpeenkasvavat lintujärvet ja merenlahdet, myös kortejärvet (5)
  • Etelä- ja Keski-Suomen rehevillä lintujärvillä, järvien ja rannikon runsaskasvisilla lahdilla (3)
  • pienet, matalat lammet ja järvet (7)

Kasvillisuuden rakenne

  • runsaasti kellus- ja ilmaversoiskasvillisuutta, ei liian korkeaa, tiheää tai yhtäjaksoista (6)
  • suosii aukeita korte- ja niittyrantoja (3)
  • runsas kellus-, ilmaversois- ja reunuskasvillisuus (7)
  • poikaset suosivat tiheitä uposkasvillisuusmattoja (5)

Lapasorsan elinympäristöt

  • rehevät ruohostoiset ja luhtaniittyiset pikkujärvet ja meren ja suurten järvien lahdet, yksittäisin parein ulkoluodoilla, joilla alavaa rantaliittyä tai sadevesilampareita (1)
  • poikkeuksellisen matalat mutta pysyvät ja tuottavat, yleensä ei kovin suuret lintuvedet, ei reunusmetsiä; myös matalat keinotekoiset kosteikot (6)
  • avorantaiset, ilmaversoiskasvillisuuden reunustamat kosteikot, joissa mutaranta ja -pohja (8)
  • runsaskasvustoiset järvet ja lahdet, erityisesti Etelä- ja Keski-Suomen avoimet, tulvivat korte- ja luhtarannat (laidunnetut rantaluhdat), myös korkeat, aukkoiset ilmaversoiskasvustot, saaristossa vähälukuisena heinikkoisilla luodoilla (3)
  • reunoiltaan avoimet ja matalat rehevät lintuvedet; kanta tihein viljelyseutujen lintujärvillä (9)

Kasvillisuuden rakenne 

  • aukkoisuus (3, 6)

Lähteet: 1. von Haartman ym. (1963); 2. Pöysä & Nummi (1990); 3. Väisänen ym. (1998); 4. Kauppinen & Väänänen (1999a); 5. Mikkola-Roos (1995); 6. Cramp & Simmons (1977); 7. BirdLife International (2012f); 8. BirdLife International (2012e); 9. Väänänen & Kauppinen (1999a); 10. BirdLife International (2012d)

 

Hanhet

Metsähanhi

Taigametsähanhen elinympäristövaatimukset

Pesivä taigametsähanhipari muodostaa elinikäisen parisuhteen. Yhteiselo katkeaa vasta toisen kuollessa. Parin elinpiiri sisältää tyypillisesti avosuon sekä metsäisiä suotyyppejä. Avosuolta löytyy yleensä saroja, heiniä ja ruohoja. Alueen läheisyydestä löytyy myös kangasmaita. Metsähanhen pesimämaastoissa viihtyy muutoinkin runsas suolinnusto.

Metsähanhen elintavat

Metsähanhi pesii avosoiden läheisyydessä, yleensä enintään 400 metrin päässä avosuosta ja enintään 1,5 kilometrin päässä vesistöstä. Naaras hautoo munia ja koiras vartioi ympäristöä yleensä avosuolla. Poikueet voivat liikkua jalkaisin monen kilometrin matkoja. Metsähanhet käyttävätkin usein samoja elinympäristöjä kuin metsäkanalinnut. Poikueparvi liikkuu yhdessä koko kesän ja syksyn. Emolinnut tunnistaa yleensä siitä, että ne vartioivat kaula pitkänä muun poikueen syödessä tai levätessä.

Esiaikuisiksi kutsutaan yksi- ja kaksivuotiaita hanhia, jotka eivät vielä pesi. Ne ilmestyvät pesimäsoille toukokuussa, jonkin verran pesiviä pareja myöhemmin. Esiaikuisten parvet ovat hyvin näkyviä, ja niissä on tyypillisesti muutamista linnuista useaan kymmeneen yksilöön. Esiaikuiset lähtevät sulkasatomuutolle kesäkuun puolivälin aihoihin. Sulkasatomuutolle lähtee esiaikuisten seurassa myös pesänsä tai poikueensa menettäneitä aikuisia. Taigametsähanhen sulkimisalueet sijaitsevat Kuolan niemimaalla Venäjällä ja Pohjois-Norjan Finnmarkissa. Esiaikuisia taigametsähanhia saadaankin yleensä vähän saaliiksi pesimäalueilta.

Taigametsähanhien syysmuutto käynnistyy elokuussa. Päämuutto osuu syyskuulle, usein kuun puoliväliin tai loppukuuhun. Toisen metsähanhen alalajin, ”tundrametsähanhen” , päämuutto tapahtuu yleensä myöhemmin. Muuton ajoittuminen osuu pohjoisen puoleisten tuulien aikaan, jolloin isojen lintujen on kevyempi lentää pitkä muuttomatka. Sekä kevät- että syysmuuton aikaan saattaa hanhia kerääntyä lepäilemään sankoin joukoin hanhille tyypillisille pelto- ja levähdysalueille.

Metsähanhen ravinto

Pesimäaikana metsähanhet käyttävät ravinnokseen saroja sekä muita kosteikkokasveja. Muuttoaikana maistuvat viljanjyvät, orasruoho, apila sekä muut vihertävät ruohot.

 

Merihanhi

Merihanhen elinympäristövaatimukset

Merihanhen elinympäristövaatimukset ovat väljemmät kuin metsähanhella. Laji esiintyy meillä tyypillisesti rannikolla ja saaristossa, mutta laji sopeutuu elämään myös sisämaassa. Merihanhia onkin istutettu sisämaahan lajin leviämisen nopeuttamiseksi. Samalla on otettu käyttöön metsästysrajoituksia, jotka ovat estäneet merihanhien metsästämisen muualla kuin rannikkoseutujen vahvan kannan alueella.

Merihanhen elintavat

Merihanhet yöpyvät tyypillisesti meren ulkoluodoilla ja niiden läheisyydessä. Aamulla ne lähtevät ruokailemaan. Etenkin syksyn lähestyessä ruokailulennot suuntautuvat usein lähialueiden viljapelloille. Merihanhi tulee sukukypsäksi kolmevuotiaana, joten laji on muiden hanhien tapaan hitaasti lisääntyvä verrattuna pienempiin vesilintuihin.

Merihanhen ravinto

Käyttää ravinnokseen pääasiassa ruohoa, jota laiduntaa matalien karien läheisyydessä ja rantaniityillä. Etsii ravintoa vain harvoin vedestä. Syö mielellään viljoja, jotka ovat syksyisin tärkeä ravinnon lähde muuttomatkalle tankatessa.

 

Kanadanhanhen elinympäristövaatimukset

Kanadanhanhi viihtyy sekä rannikolla että sisämaassa. Laji on tyypillinen Etelä-Suomen suurilla järvivesillä. Se tekee ruokailulentoja lähialueiden viljelymaille, etenkin syksyisin se ruokailee puiduilla sänkipelloilla. Yöksi kanadanhanhet suuntaavat selkävesille.

 

”Merisorsat” (haahka ja alli)

Haahka ja alli mielletään tyypillisiksi ”merisorsiksi”, vaikka termi ei ole virallinen, eikä tosiasiassa vastaakaan allin elämänkiertoa.

Haahka on tyypillinen merialueiden pesimälintu, joskin kanta Itäisellä Suomenlahdella on harva ja pesintä Perämerellä on satunnaista. Laji on taantunut viime vuosina ja vuosikymmeninä. Myös lajin elinympäristövaatimukset ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Laji on alkanut pesiä ulkosaariston sijaan enemmän myös sisäsaaristossa. Tämän epäillään johtuvan muun muassa ulkosaaristossa emolintuihin kohdistuvasta kovasta saalistuspaineesta, joka on kasvanut merikotkakannan runsastumisen seurauksena. Minkki ja supikoira ovat ulkosaaristossa tehokkaita saalistajia, joiden lisääntymisen myötä haahkan ahdinko on kasvanut.

Vaikka alli mielletäänkin merilinnuksi, se pesii tosiasiassa Tunturi-Lapin järvillä sekä satunnaisesti myös Metsä-Lapissa ja rannikolla.

Kokosukeltajille tyypillisesti lajit ruokailevat huomattavasti syvemmissä vesissä, kuin mitä tyypillisimmät riistasorsat. Haahka etsii ravinnokseen pääasiassa sinisimpukoita. Alli syö selkärangattomia eliöitä.