Kestävä metsästys

Esikatselu

Metsästyksen järjestäminen − tarvitaanko metsästysseurojen omaa säätelyä?

Hyvien vesilintuympäristöjen ylläpitämisen ja perustamisen lisäksi meillä on parantamisen varaa metsästysjärjestelyjen suhteen. Monilla hyvillä lintuvesillä vesilintujen määrä vähenee oleellisesti aloituspäivien kovan metsästyspaineen vuoksi. Tästä on kokemusta monella metsästäjällä – tyypilliseen tapaan vesilinnut häviävät ensimmäisten päivien jälkeen ja täydennystä tulee runsaammin vasta muuttolintujen saapuessa. Varsinkin parveutuneet sorsat ovat herkkiä vaihtamaan maisemaa. Paikalliset linnut löytävät vanhasta muistista rauhallisemmat vedet, mikäli niitä on tarjolla. Mikäli näin ei ole, kova metsästys ajaa linnut ennenaikaiselle syysmuutolle. Metsästäjän kannalta tämä ei ole toivottavaa – lintujen myötä metsästysmahdollisuudet hupenevat. Miksi emme hidastaisi lintujen poislähtöä omilta alueilta järkevämmällä metsästyksen suunnittelulla? Kannattaako riista hätyyttää metsästysalueiden ulkopuolelle ja ennenaikaiselle syysmuutolle?

Perinteisesti vesilintukantojen verotusta ei ole omaehtoisesti juurikaan rajoitettu. Tämä ei kuitenkaan estä metsästäjiä säätämästä omaehtoisia rajoitteita. Rajoitetaanhan seuroissamme varsin yleisesti metsäkanalintujenkin pyyntiä. Vesilintujen ennenaikaisen syysmuuton estämiseksi erilaisten ajallisten ja alueellisten rauhoitusten tarvetta on kannattaisi miettiä. Metsästäjille hyötyvät, kun vesilinnustuskausi pitenee ja jahtitapahtumat muuttuvat tapahtumarikkaammiksi.

Vesilintujen metsästysrajoitteiden lisääminen metsästysseuratasolla vapaaehtoisin keinoin on järkevin vaihtoehto. Erilaisia vaihtoehtoja rajoitteille on useita ja niiden käytöstä parhaita päättäjiä ovat seuran omat jäsenet. Hyviä rauhoitusalueita ovat rehevät kosteikot, jotka tarjoavat runsaasti ravintoa muuttomatkalle valmistautuville sorsille. Jos koko järveä ei rauhoiteta, voidaan järven joitakin osia rauhoittaa. Rauhoitetut alueet lisäävät ulkopuolisen ympäristön peltoalueiden tai kosteikkojen lintumääriä ja tarjoavat sorsastusmahdollisuuksia pidemmälle syksyyn. Myös metsästyksen mielekkyys usein kohoaa lintujen määrän runsastuessa.

 

Erilaisia vaihtoehtoja seuralle säädellä metsästystä

Metsästys rauhoitettu rehevällä lintuvedellä kokonaan, mutta sallittu ympäröivillä alueilla. Rauhoitetut alueet keräävät lintuja, jotka pystyvät levähtämään ja ruokailemaan niillä ilman häirintää. Kyseiset linnut liikkuvat ja käyvät ruokailemassa myös ympärillä olevilla lampareilla ja pelloilla, joissa metsästys on sallittua. Näin linnuilla on metsästyksestä huolimatta aina rauhallinen oleskelupaikka, jolloin linnut pysyvät alueella pidempään.

Metsästys noin 10 päivän välein. Linnut kestävät alueella pidempään, kun niitä häiritään metsästämällä harvakseltaan. Metsästys rauhoituksen jälkeen on kuin uusi aloitus.

Alkusyksyn rauhoitus – metsästys käynnistyy 1.9. Alue kerää lintuja ympärillä olevilta alueilta, joissa metsästys alkaa 20.8.

Metsästys vuoroviikoin tai porrastetusti eri alueiden välillä. Tämäkin vaihtoehto tarjoaa linnuille aina jonkin rauhallisen alueen, jossa ne voivat levähtää ja ruokailla häiriöttä.

Metsästys vain tiettyinä viikonpäivinä, esimerkiksi kaksi päivää viikossa. Lintujen häirintä vähenee, jolloin ne kestävät paremmin alueella. Tosin muutamien päivien häiriöttömät jaksot ovat yleensä liian lyhyitä pitämään sorsat alueella, joten metsästys noin 10 päivän välein on suositeltavampi vaihtoehto.

Saaliskiintiö päivälle (esim. 2−5 lintua/päivä) tai koko syksylle (esim. 20 lintua/metsästäjä/syksy). Oikein mitoitettu kiintiö poistaa ylisuuret päiväkohtaiset saaliit parantaen metsästyksen kestävyyttä. Kiintiöt voidaan laatia lajeittain, jolloin metsästystä pystytään kohdistamaan runsaslukuisiin lajeihin. Kiintiöiden huono puoli on, etteivät ne yksistään tarjoa linnuille rauhallisia alueita. Soveltuu käytettäväksi yhdessä ajallisten rauhoitusten kanssa.

Panosten määrän rajoittaminen (esim. 10 panosta/metsästäjä/päivä). Panosmäärän rajoittamisen hyvä puoli on, että vähät panokset säästetään hyviin ampumatilanteisiin. Näin ylipitkät ampumamatkat karsiutuvat pois, jolloin haavakoiden määrä vähenee. Tämänkin rajoituksen huono puoli on, ettei se yksistään tarjoa linnuille rauhallisia alueita. Soveltuu käytettäväksi yhdessä ajallisten rauhoitusten kanssa.

 

Taantuvat riistavesilinnut ja niiden metsästys

Moni Suomessa metsästettävä vesilintulaji on taantunut viime vuosina. Rehevillä lintuvesillä viihtyvistä riistavesilinnuista Suomen pesimäkanta on vähentynyt selvästi  jouhisorsalla, haapanalla, heinätavilla, puna- ja tukkasotkalla sekä nokikanalla. Näiden lisäksi myös moni merensaaristossa esiintyvä laji on taantunut viime vuosina. Metsästettävistä merisorsista ovat taantuneet seuraavat alli, haahka sekä tukka- ja isokoskelo.

Rehevien vesien lajien osalta taantuman pääsyy on tutkimusten mukaan elinympäristöjen tilan heikkeneminen. Niiden elinympäristönään käyttämät lintuvedet kärsivät liiasta rehevöitymisestä, umpeenkasvusta, särkikalakantojen kasvusta ja pienpedoista. Erityisen mielellään lokkikolonioissa pesivät tukka- ja punasotka kärsivät myös naurulokkien vähenemisestä. Toki myös muut lajit pesivät mielellään naurulokkikolonioissa. Kortteikkoja suosiva haapana näyttäisi kärsivän myös järvikortteen vähenemisestä.

Edellä mainitut lajit eivät ole metsästyksellisesti merkittäviä lukuun ottamatta haapanaa ja joissain harvoissa paikoissa myös jouhisorsaa. Niiden saalismäärät ovat vuosittain pieniä ja ne ovat lähinnä yleisempien vesilintulajien metsästyksen yhteydessä saatavaa sivusaalista. Metsästäjien kannattaakin miettiä tarkkaan, kannattaako taantuneita lajeja metsästää lainkaan. Haapanoita kannattaa metsästää erityisen maltillisesti alkukaudesta, jolloin saalis koostuu Suomessa pesivistä linnuista ja niiden jälkeläisistä. Myöhemmin syksyllä saaliiksi saatavat haapanat ovat Venäjällä pesiviä lintuja, joiden määrä vaikuttaisi vakaammalta kuin Suomen pesivien lintujen määrä.

Merisorsien vähenemisen syyt tunnetaan huonommin. Tukka- ja isokoskelon taantumisen syistä ei tiedetä juuri mitään. Molemmat lajit näyttäisivät kuitenkin taantuneen nimenomaan merialueilla, eivätkä niinkään sisävesillä. Haahkan taantumiseen suurin syy on todennäköisesti aikuisten naaraiden lisääntynyt kuolleisuus, joka johtuu merikotkan, supikoiran ja minkin saalistuksesta. Naaraiden kuolleisuudesta johtuen haahkakannan sukupuolirakenne on vinoutunut voimakkaasti: Noin 70 % pesivästä haahkakannasta on tällä hetkellä koiraita.

Allien vähenemisen syitä ei tunneta, mutta ainakin jälkeläistuoton tiedetään heikentyneen. Muita mahdollisia taantuman syitä ovat muun muassa laivojen öljypäästöt ja lintujen hukkuminen kalaverkkoihin talvehtimisalueilla. Suomen merialueilla talvehtivien allien määrä on kasvanut viime vuosina, joten suomalainen merilinnustaja saa helposti väärän kuvan allikannan kehityksestä. Allien runsastuminen Suomenlahdella johtuu kuitenkin siitä, että lajin talvehtimisalueet ovat siirtyneet leutojen talvien ansiosta pohjoisen suuntaan.

Myöskään merisorsien kohdalla metsästys ei siis todennäköisesti ole keskeinen tekijä lajien taantumisessa. Myös moni rauhoitettu merisorsa on taantunut. Toisin kuin lintuvesien taantuneet lajit, alli ja haahka ovat rannikolla tärkeitä metsästyksen kohteita. Kaloja syöviä tukka- ja isokoskeloa metsästetään hyvin vähän.

Koska haahkakanta on voimakkaan koirasvoittoinen, ovat varsinkin vanhat naaraat arvokkaita yksilöitä populaation tulevaisuudelle. Niiden ampumista tuleekin kaikin keinoin välttää ja suunnata haahkajahtia kesällä metsästettäviin koiraisiin. Haahkakoiraita eli kalkkaita metsästetään alkukesällä lintujen pesimäaikana. Kalkasjahdissa korostetusti huomioida muu luonto ja välttää pyyntiä lintujen pesimäluodoilla, jottei metsästyksellä häiritä muiden lintujen pesintää.

Allijahdissa kannattaa käyttää malttia ja välttää suuria päiväsaaliita. Säästeliään verotuksen merkitys korostuu hyvinä päivinä, jolloin lintuja voi olla mahdollista ampua paljon.

 

Hanhien metsästys

Meri- ja kanadanhanhikannat ovat kasvaneet Suomessa ilahduttavasti. Molemmat lajit esiintyvät Suomessa kuitenkin hyvin suppealla alueella: Merihanhi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ainoastaan rannikolla ja kanadanhanhi painottuen vahvasti Etelä-Suomeen. Hanhet ovat paikkauskollisina kiitollisia lintuja metsästäjille. Kun ensimmäiset parit asettuvat pesimään omalle alueelle, alkaa hanhikanta kasvaa edellyttäen, ettei ensimmäiset linnut säilyvät hengissä. Sekä meri- että kanadanhanhen kohdalla metsästysseurojen kannattaisikin rajoittaa hanhenmetsästystä siinä vaiheessa, kun ensimmäiset parit asettuvat alueelle. Jahti kannattaa aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun alueen hanhikanta on kasvanut reilusti. Näin hanhet pääsevät juurtumaan alueen pesimälinnustoon, ja hanhenpyyntimahdollisuuksia tarjoutuu vuodesta toiseen.

Merihanhen osalta on lisäksi huomattava, että lajin sisämaahan leviämisen edistämiseksi se on kokonaan rauhoitettu sisämaassa vuosina 2013−2018.

Kuva1
Merihanhi on rauhoitettu rannikkomaakuntia lukuun ottamatta, jotta laji leviäisi myös sisämaahan. Rannikollakin kanta on paikoin harva. Tällöin metsästäjien kannattaa miettiä, kannattaako metsästystä aloittaa ensimmäisten merihanhiparien ilmestyttyä alueelle.

 

Metsähanhen metsästyksen tulevaisuus

Suomessakin pesivä metsähanhen alalaji, taigametsähanhi, on taantunut voimakkaasti. Tästä syystä laji on ollut Suomessa kokonaan rauhoitettu syksystä 2014 lähtien. Tätäkin ennen jahtia rajoitettiin voimakkaasti ajallisilla rajoituksilla. Viime vuosina metsähanhikanta vaikuttaisi lähteneen kasvuun ja samaan aikaan lajille on rakennettu kansainvälistä kannanhoitojärjestelmää. Toiveissa onkin, että tulevaisuudessa metsähanhia päästään Suomessa taas metsästämään, joskin todennäköisesti tiukoin rajoituksin. Tulevaisuudessa metsähanhijahdissa saatetaan nähdä ennen kokeilemattomia metsästyksen säätelyjärjestelmiä. Minkälainen säätelyjärjestelmä lajille tuleekaan, on tärkeää, että metsästäjät noudattavat sitä tarkasti. Suomessa metsästettävä metsähanhikanta on niin pieni, ettei se kestä vielä pitkään aikaan suurta metsästyspainetta. Tämän hetken myönteisen kannankehityksen kääntäminen laskusuuntaan metsästämällä olisi surullinen näyttö metsästäjien ja riistahallinnon kyvyttömyydestä säädellä metsästystä kestävästi.