Hirvieläimet

 

Hirvieläimet ovat sorkkaeläimiä. Niillä on tyypillisesti umpiluiset sarvet, jotka kasvavat useimmilla lajeilla vain uroksille. Sarvet ovat kehittyneet urosten välistä mahtailua ja kamppailuja varten, ja ne putoavat loppusyksyn ja alkutalven aikana. Sen jälkeen alkavat kasvaa uudelleen. Sarvet kehittyvät yhä isommiksi ja mahtavammiksi uroksen varttuessa, kunnes alkavat taas pienentyä eläimen tullessa hyvin vanhaksi. Sarvien koon ja kunnon perusteella on mahdollista arvioida eläimen ikää ja asemaa hirvipopulaatiossa.

Hirvieläimille on tyypillistä, että ne liikkuvat laajoilla alueilla. Tämän vuoksi tarvitaan laajoja alueita, joilla hirvieläinkantoja hoidetaan yhteistyössä naapurimetsästysseurojen ja – riistanhoitoyhdistysten kanssa. Tästä syystä on perustettu hirvitalousalueita.

Hirvieläimet ovat ruumiinrakenteeltaan pitkänomaisia. Niillä on tyypillisesti ohuilta ja pitkiltä näyttävät jalat. Myös pää on pitkänomainen. Hirvieläimet ovat kasvinsyöjiä. Ne käyttävät lajista riippuen ravinnokseen muun muassa heiniä, ruohoja, viljaa, puiden ja pensaiden varpuja, lehtiä ja kuorta sekä puiden taimia.

Hirvieläimille on tyypillistä, että vasat seuraavat emoaan kauan. Hirvilehmä vieroittaa edelliskesän vasat, joita on tyypillisesti yksi tai kaksi, vasta seuraavana keväänä. Pienillä hirvieläimillä, kuten metsäkauriilla, vasoja on tyypillisesti yhdestä kolmeen. Useiden lajien vasat ovat aluksi täplikkäitä.

Hirvieläinurokset mittelevät kiivaasti päästäkseen parittelemaan. Ainoastaan vahvimmat urokset onnistuvat lisääntymään luonnonmukaisessa kannassa, jossa on riittävästi täysikasvuisia uroksia. Normaalin kiimakäyttäytymisen mahdollistamiseksi kannassa on oltava suurin piirtein saman verran aikuisia uroksia kuin naaraita.

Hirvieläimillä on tyypillisesti hyvä hajuaisti. Ne kommunikoivat keskenään määkimällä, haukahtelemalla, viheltämällä tai mylvimällä. Useat lajit jättävät hajumerkkejä muun muassa hieromalla päätään tai sarviaan puihin ja kasveihin. Useilla lajeilla vaaleat peräpeilit viestivät myös tärkeitä asioita muille lajitovereille ja helpottavat toisten yksilöiden havaitsemista.

Hirvieläimet, etenkin hirvi ja valkohäntäpeura, ovat lihamäärän suhteen tarkasteltuna tärkeimmät suomalaiset riistalajit. Hirvieläimet ovat myös suurpedoille merkittäviä/tärkeitä ravintokohteita. Hirvieläinkannat ovat maassamme huomattavasti harvalukuisemmat kuin useimmissa naapurimaissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa. Suomessakin on biologiset edellytykset selvästi runsaammille hirvieläinkannoille, mutta niitä säädellään kuitenkin metsästyksellä pitkälti sosiaalisista syistä. Hirvieläinten, kuten muidenkin riistalajien,.metsästyksen tulee perustua kestävään käyttöön Tämä tarkoittaa, että metsästys tulee mitoittaa vuosittain kannan kehityksen ja koon perusteella asetettujen tavoitteiden mukaiseksi.

Suomessa esiintyy luonnossa vapaana viisi hirvieläinlajia: hirvi, valkohäntäpeura, kuusipeura sekä metsäkauris ja metsäpeura. Näistä lajeista hirvi sekä metsäpeura ja -kauris kuuluvat alkuperäisinä lajeina suomalaiseen luontoon. Valkohäntä- ja kuusipeuran on ihminen tuonut maahan. Ne tuotiin Suomeen osittain sen vuoksi, että osa alkuperäisistä lajeista oli hävinnyt tai metsästetty harvalukuiseksi. Myös metsäkaurista on siirtoistutettu aikojen saatossa kannan vahvistamiseksi ja levittämiseksi laajemmalle alueelle.

Hirvieläimet voi jälkien perusteella sekoittaa eri hirvieläinlajien lisäksi myös mufloniin ja villisikaan, joiden sorkanjäljet muistuttavat hyvin paljon niiden jälkiä.

Tietoisku:

lehmä/metsäpeuravaadin eli naaras

peurapukki/hirvisonni/metsäpeurahirvas eli uros

vasa eli alle 1-vuotias jälkeläinen

ylivuotinen eli 1,5-vuotias jälkeläinen

mullikka eli 1,5-vuotias uroshirvi

hieho eli 1,5-vuotias naarashirvi

 

Tietoisku 2:

elopaino: paino, kun eläin on hengissä

ruhopaino: paloitteluvalmiin saaliin paino ilman verta, sisäelimiä, nahkaa, sorkkia ja päätä (noin 52 % hirven elopainosta)

lihapaino: lihojen paino ilman luita (noin 37 % hirven elopainosta ja 71 % ruhopainosta)

 

Lajiesittelyt:

Metsäkauris (Capreolus capreolus)

Tuntomerkit:

Pienin ja siroin Suomessa esiintyvistä hirvieläimistä. Suuren koiran kokoinen. Säkäkorkeus 65–75 cm, pituus 90–130 cm. Paino 15–35 kg. Häntä on hyvin lyhyt, eikä se näy juuri lainkaan. Uroksella sarvet, jotka putoavat loka-joulukuussa. Kesällä metsäkauris on punertavan ruskea, vasa selästä täplikäs. Syksyyn mennessä vasan täplät ovat hävinneet. Talvella väritys on kellertävän harmaa. Valkea peräpeili ulottuu reisien takasivuille.

Video metsäkauriin tuntomerkeistä

Elintavat ja käyttäytyminen:

Elää tiheissä, pensaikkoisissa metsiköissä peltoaukeiden laitamilla. Viihtyy etenkin talvisin joki- ja purolaaksoissa sekä vähälumisissa kuusikoissa. Päiväaktiivinen laji, jonka voi nähdä ravinnonhaussa keskellä päivääkin. Alun perin lehtimetsien laji, joka on sopeutunut myös pohjoisempiin metsätyyppeihin. Paksu lumipeite rajoittaa kuitenkin lajin leviämistä. Tukiruokinta on tarpeen erityisesti reuna-alueilla, joilla lajia esiintyy.

Lisääntyminen:

Kiima on heinä-elokuun vaihteessa. Ainoa hirvieläin, jolla on viivästynyt sikiönkehitys. Alkio kiinnittyy kohdun seinämään joulukuussa, jolloin varsinainen sikiönkehitys alkaa. Yhdestä kolmeen vasaa syntyy kuitenkin vasta touko-kesäkuussa. Uroksilla on kesäaikaan reviirit.

Ravinto:

Kesällä ruohovartiset kasvit. Muina vuodenaikoina myös vilja, varvut, puiden ja pensaiden oksat sekä versot, marjat ja sienet.

Metsästys:

Metsäkauriita metsästetään tyypillisesti käyttämällä ajavia mäyräkoiria tai ruokintapaikoilta kyttäämällä. Manner-Suomessa ammutaan muutamia tuhansia yksilöitä vuosittain. Ahvenanmaalla eläintiheydet ovat runsaammat ja saalismäärät suhteessa isompia. Saalismäärät vähenevät kovien talvien jälkeen kannan heiketessä. Leutojen talvien jälkeen kanta yleensä runsastuu, minkä seurauksena myös saalismäärät kasvavat.

Metsäkauriin metsästykseen ei vaadita nykyisin Suomen riistakeskukselta haettavaa pyyntilupaa, vaan pyynti on mahdollista, jos henkilöllä on voimassa oleva metsästyskortti ja lupa metsästää metsäkaurista tietyllä alueella. Saadusta saaliista on kuitenkin ilmoitettava seitsemän vuorokauden kuluessa Suomen riistakeskukselle.