Hirvi riistalajina

Esikatselu

 

Hirvi on suurikokoisin ja taloudellisesti tärkein riistaeläimemme. Ruumiin pituus voi olla jopa 3 metriä, säkäkorkeus noin 2 metriä ja elopaino sonneilla jopa 600 kg. Hirven karva on ruskea-tummanharmaa ja jalat vaaleat. Vasa on aluksi punaruskea. Aikuinen hirvilehmä on isokokoinen ja ”notkovatsainen” ja sillä on pitkä pää ja turpa. Vasalla pää on puolestaan lyhyt, ja sivusta katsottuna se näyttää kolmiomaiselta. Aikuisella on päästä kaareva leveä turpa, vasalla turpa on lyhyt. Sekä lehmällä että sonnilla on leukaparta. Vain sonnilla on sarvet, jotka voivat olla lapio- tai hankosarvet. Myös näiden välimuotoisia sarvia esiintyy.

 

Lapiosarvinen sonni. Kuva: Asko Hämäläinen
Hankosarvinen hirvisonni. Kuva: Asko Hämäläinen

 

Hirvet liikkuvat päivittäin elinpiireillään ravinnon haussa ja vuodenaikaiset vaellukset ovat tyypillisiä. Syksyllä metsästyskaudella hirvet ovat siirtymässä talvehtimisalueilleen, joissa hirvien aiheuttamat taimituhot usein tapahtuvat. Hirvet liikkuvat vuoden mittaan jopa kymmenien neliökilometrien laajuisella alueella ja elinpiirit kasvavat siirryttäessä etelästä pohjoiseen. Metsästyskauden aikana hirvet liikkuvat laajemmalla alueella kuin kesällä ja talvella. Tähän vaikuttaa kiima ja siirtyminen talvilaitumille. Hirvellä on kiima syys-lokakuussa ja sen kantoaika on noin 8 kuukautta. Nuori lehmä synnyttää tyypillisesti vain yhden vasan. Vanhemmilla lehmillä kaksosvasat ovat yleisiä.

 

Aikuinen hirvilehmä ja vasa. Kuva: Asko Hämäläinen

 

Hirvi kuuluu Suomen alkuperäiseen riistaeläimistöön ja on sopeutunut pohjoisen havumetsävyöhykkeen voimakkaisiin vuodenajanvaihteluihin. Hirvi menestyy hyvin ilman erityisiä elinympäristöjen hoitotoimenpiteitä. Ravinto vaihtelee vuodenajan mukaan. Hirvi syö monenlaisia kasveja ja ravinnon monipuolisuus näkyy erityisesti kesäaikaan. Ravintona ovat vuodenajan mukaan vaihdellen puiden ja pensaiden oksat sekä versot, kuin myös varvut ja ruohovartiset kasvit. Talvisin hirven ravintona ovat pääasiassa puuvartiset kasvit ja varvut. Suosituinta talviravintoa, haapaa, pajuja ja pihlajia kasvaa runsaimmin nuorissa metsissä. Elinympäristöjen rakenne on muuttunut sekä hirvelle että muille hirvieläimille suotuisaksi, sillä nuoria taimikkovaiheen metsiä syntyy jatkuvasti tehokkaan metsätalouden ansiosta. Uudistusaloilla lehtipuiden vesoja ei kannata raivata liian varhain. Suuntaamalla hirvien ravinnonkäyttöä lehtipuuvesakoihin voidaan vähentää ja ehkäistä hirvien aiheuttamia taloudellisia vahinkoja. Männyn taimia suojaamaan on kehitetty Trico-hirvikarkoite, joka on valmistettu lampaan munuaisrasvasta. Tricon haju ja maku suojaavat puiden taimia hirvieläinten syönniltä. Metsään voi viedä myös nuolukiviä, joilla pyritään vaikuttamaan hirvien ravinnonkäyttöön. Nuolukiviä voi sijoittaa myös esimerkiksi voimalinjojen alle, missä puusto on muutenkin pidettävä matalana.

Tavoitteet hirvitiheydelle asetetaan hirvitalousaluekohtaisesti. Etelä-Suomessa tavoitetiheydet ovat monin paikoin välillä 2,5–3,5 hirveä/1000 ha. Lapissa tavoitetiheydet ovat selvästi matalampia. Viimeisen viiden vuoden aikana vuotuinen hirvisaalis on ollut 40 000–50 000 yksilöä.