Hiivintä- ja samoilumetsästys

Esikatselu

 

Useimpia riistaeläimiä voidaan metsästää myös kulkemalla hiljaa niiden oletetuilla oleskelu- tai ruokailupaikoilla. Tyypillisesti metsästäjä kulkee etsimässä ”pomppurusakoita” tai vesilintuja pelto-ojien varsilta. Samoilumetsästys onkin suosittu koirattoman metsästäjän pyyntimuoto. Se eroaa koiran kanssa tapahtuvasta metsästyksestä lähinnä siten, ettei koira auta metsästäjää ampumatilanteeseen pääsemisessä. Metsästäjä pyrkii pääsemään ampumatilanteeseen itse liikkumalla aktiivisesti. Samoilumetsästys onnistuu parhaiten metsästäjältä, jolla on hyvä paikallistuntemus ja joka näkee vaivaa ennakkotiedustelun eteen.

 

”Samoilemalla” voidaan metsästää esimerkiksi metsäkanalintuja. Noutavan koiran mukana pitäminen varmistaa ammutun saaliin löytymisen. Kuva: Tommy Arfman

 

Pomppujänisten tai -lintujen etsimisen lisäksi metsästäjä voi onnistua havaitsemaan eläimen jo kauempaa. Tämän jälkeen aloitetaan hiipiminen sopivalle ampumaetäisyydelle. Hiivintämetsästys vaatii malttia ja taitoja, sillä sopivalle ampumaetäisyydelle pääseminen ei yleensä ole helppoa. Tässä pyyntimuodossa tulee huomioida tuulen suunta, ettei eläin saa metsästäjästä vainua. Hiipiminen tuleekin tehdä vasta- tai sivutuuleen. Usein aseena käytetään kivääriä, jolloin sopivalle ampumaetäisyydelle pääseminen onnistuu varmemmin. Tällöin ongelmaksi voi kuitenkin muodostua riittävän tuen löytäminen kadottamatta eläintä näkökentästä. Jos aseena taas on haulikko tai jousi, metsästäjältä vaaditaan äärimmäisen varovaista lähestymistä. Eläin pakenee usein juuri ennen sopivalle ampumaetäisyydelle pääsemistä.

Oppitunnin avainsanat: metsästysmuoto, samoilu, hiipiminen