2. Havaintoaineistojen käyttö ja kanta-arvion muodostaminen

 

Suurpetokantojen seuranta Suomessa

  • Suurpetokantojen arviointia ja seurantaa tekee Suomessa Luonnonvarakeskus. Kantojen arviointi perustuu monelta osin petoyhdyshenkilöiden tuottamaan havaintomateriaaliin. Kanta-arvio voi perustua pelkästään havaintomateriaaliin (esim. karhu) tai sen perusteena voi olla useita muita tietolähteitä (esim. susi).
    • Muita tietolähteitä ovat esimerkiksi GPS-seuranta, DNA-näytekeräys, Luken maastoseuranta, saalisseuranta ja kuolleisuuden tilastointi (metsästys ja muut syyt) sekä mallinnus.
  • Havaintomateriaalia tuottavat petoyhdyshenkilöiden ohella mm. Metsähallitus, paliskunnat sekä rajavartiolaitos.
  • Petohavainnot tallennetaan havainnoitsijoiden toimesta sähköiseen tietokantaan (Tassu), minkä jälkeen havainnot ovat tutkimuksen ja hallinnon käytössä välittömästi.

 

Suden kanta-arvion muodostaminen

  • Luonnonvarakeskus käynnisti vuonna 2017 kolmivuotisen suden kannanseurannan kehittämisprojektin, jonka tavoitteena on kehittää suden kannanarviointimenetelmää ja lisätä käytettyjen menetelmien ja aineistojen läpinäkyvyyttä.
  • Kehittämisprojektin myötä DNA-analyysit tulivat keskeiseen rooliin
    • Geneettinen yksilöntunnistus, johon liittyy DNA-aineiston kerääminen ja laitteistohankinta.
  • Menetelmien kehittymisestä huolimatta perusasiat
    ovat pysyneet samoina:

    • Kanta-arvio perustuu suden reviirikäyttäytymiseen: tunnistetaan laumojen ja parien käyttämät alueet.
    • Tarkoituksena on löytää ne laumat ja parit, joissa on tapahtunut lisääntymistä, sekä lisäksi rajata mahdollinen reviirialue aineistojen perusteella.

 

Suden uloste muovipussissa, jota pidellään käsissä. Toisessa kädessä muovihanska.
Suden ulostetta kerättynä DNA-näytepussiin.

Suden kanta-arvioon käytettävä aineisto

  1. Petoyhdyshenkilöiden kirjaamat pari- ja laumahavainnot. Havainnot lumiajalta, pääasiassa parihavainnot (= kaksi sutta) ja laumahavainnot (> kaksi sutta).
  2. GPS-seuranta. Reviirien rajat voidaan arvioida tarkasti
  3. DNA-aineistot. Ulostekeräys reviirialueilta, tietoa reviirillä asuvien yksilöiden lukumäärästä ja reviirin rajoista (voidaan erottaa kaksi lähekkäistä reviiriä toisistaan)
  4. Kuolleisuustilastot ja -tiedot. Tietoja tutkimusaikana kuolleista susista
  5. Maastoseurannat ja -tarkastukset. Maastossa tehtävä jälkiseuranta ja havaintojen tarkistukset
  6. Tutkimustieto sudesta

 

Susireviirien rajaamisen haasteet

  • Alueilla, joilla reviirit ovat hyvin lähekkäin eikä GPS-pannoitettuja susia ole, on pelkkien havaintojen perusteella vaikeaa erottaa reviirejä toisistaan. DNA-näytteiden avulla tämä on kuitenkin mahdollista.
  • Susireviirien rajaaminen voi toisinaan olla haastavaa, esimerkkinä karttakuva alla.
kaksi rinnakkaista karttaa
Vasemmanpuoleisessa kartassa on kuvattu alueelta Tassuun kirjatut laumahavainnot, joista eri reviirien erottaminen on vaikeaa. Oikeanpuoleisessa kartassa on kuvattu samalta alueelta kerätyt DNA-näytteet. Sukulaisanalyysin avulla samaan perhelaumaan kuuluvat sudet ovat saaneet yhteisen värisymbolin, jolloin eri laumojen reviirit erottuvat toisistaan.

 

Susien pannoituksen tuottama tieto

  • GPS-seurannalla voidaan yksilön paikannusten perusteella määrittää reviirin rajat kartalla, kuten alla oleva kuva hyvin havainnollistaa.
kartta
Kartalla on esitetty pantasusien seurantadataa 2000-luvun alkupuolelta. Eri yksilöt, jotka on merkitty eri värein, edustavat kukin omaa reviiriään. Paikannustietojen perusteella reviirit voidaan erottaa selkeästi toisistaan.

 

Suden DNA-näytekeräys osana kannanarviointia

Kartta
DNA-näytteet keräyskaudelta 2020–2021. Reviireillä, joilta näytteitä oli runsaasti, symbolit asettuvat päällekkäin.
  • Lukella oli v. 2017–2019 kehittämisprojekti, jonka aikana panostettiin suden DNA-näytteiden keräämiseen ja niiden analysoinnissa saatujen tulosten tulkintaan. Tulokset perustuvat yksilöiden tunnistamiseen DNA:sta. Näytteitä analysoitiin metsästetyistä susista (Luke), muutoin kuolleista susista (Evira), pannoitetuista susista (Luke) ja reviiri-kohtaisista ulostekeräyksistä (vapaaehtoiset kerääjät, Luke)
  • Luken oman henkilökunnan lisäksi kehittämisprojektin näytekeräykseen palkattiin avustajia Metsähallitukselta, ja se sijoittui alueellisesti lähinnä Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Savoon ja Kainuuseen. Talvella 2019–2020 keräystä jatkoi Itäisessä Suomessa Luken henkilökunta.
  • Vapaaehtoisvoimin toteutettu osa DNA-keräystä sijoittui lähinnä Suomen lounaisosaan sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalle (2018–2019, 2019–2020). Talvella 2020–2021 vapaaehtoiskeräys laajeni kaikille tunnetuille susireviireille.
  • DNA-näytteestä voidaan määrittää mm. laji (susi, koirasusi, koira), sukupuoli ja yksilö (kun DNA:ta on tarpeeksi jokainen näyte voidaan tunnistaa yksilölleen).
  • Yksilöiden välisiä sukulaisuussuhteita on tarvittaessa mahdollista määrittää erillisellä analyysillä.
  • Talvella kerätyistä ulostenäytteistä saadaan onnistuneesti määritettyä noin 75–80 %. Syitä epäonnistumiselle ovat väärä laji, DNA:n alhainen määrä tai heikko laatu.
  • Mikäli näytteitä on riittävästi, saadaan DNA-tiedolla parempi kuva tietyn alueen reviireistä sekä laumojen määrästä ja niissä olevien yksilöiden vähimmäismäärästä.
  • DNA-analyyseista saadut yksilöintitulokset julkaistaan verkossa: https://riistahavainnot.fi/suurpedot/dna/taulukko
  • DNA-näytteitä keräävät Luke ja vapaaehtoiset. Mahdollisuuksien mukaan työhön osallistuu myös Metsähallitus ja riistakeskus.
  • Keräys pyritään organisoimaan vapaaehtoisten keräysvastaavien kautta, joita nimitetään tärkeille susialueille. Keräysvastaavien kautta tarvittava ohje- ja näytekeräysmateriaali jaetaan kerääjille. Kaikki näytteet kulkevat analyysiin ainoastaan keräysvastaavien kautta.
  • Näytteeksi kerätään vapaaehtoiskeräyksissä pelkästään suden ulosteita.
  • DNA-keräyksellä alueelta pyritään saamaan riittävästi näytteitä, jotta saadaan varmuus siitä, onko lauma lisääntynyt. Sen lisäksi yksilöiden lukumäärä voidaan arvioida tarkemmin.
  • Riittävän näytemäärän arvioiminen on haastavaa. Yleisesti voidaan sanoa, että yksilömäärä kertaa kolme on riittävä näytemäärä. Näytteiden liiallinen kerääminen nostaa kustannuksia tarpeettomasti.
Tuupovaara-Tohmajärvi -alueen reviirien lisääntymistieto ja yksilömäärä tuli varmistettua noin 60 näytteellä, mikä vastasi 21 yksilöä kolmesta eri perhelaumasta.

 

Suden jätösten keräämisestä DNA-näytteiksi kerrotaan tarkemmin tällä videolla:

 

Populaatiomallin antama susireviirien määrän 1990–2020. Kuvaajassa on esitetty myös kanta-arvioiden tiedot vuodesta 2008 lähtien.

Mallintaminen suden kanta-arvion työvälineenä

  • Reviirikohtaisen tiedon ja yksilömääräarvioon liittyvää epävarmuuden määrää voidaan läpinäkyvällä tavalla arvioida todennäköisyys-laskentaan perustuvalla matemaattisella mallilla.
  • Mallintamisella pyritään yhdistämään erilaiset havaintoaineistot aina samojen periaatteiden mukaan.
  • Mallintaminen tuottaa arvion siitä, kuinka tarkka kanta-arvio on. Tarkkuutta ilmaistaan todennäköisyyksien avulla.
  • Mallintamisella voidaan tuottaa arvio myös populaation tulevasta kehityksestä.

 

 

 

Karhun kanta-arvion muodostaminen

  • Arvio karhukannan runsaudesta ja pentutuotosta perustuu petoyhdyshenkilöiden kunakin kalenterivuonna kirjaamiin karhuhavaintoihin. Kalenterivuoden havaintomateriaalista poimitaan karhun pentuehavainnot, joita tarkastelemalla pyritään erottamaan samalla alueella elävät pentueet toisistaan.
  • Ensisijaisesti arviossa hyödynnetään jälkimitan sisältäviä pentuehavaintoja. Muita pentueet toisistaan erottavia tekijöitä voivat olla mm. havaittujen pentujen lukumäärä, havaintojen keskinäiset etäisyydet sekä maastonmuodot (kuten esimerkiksi suuret vesistöt).
  • Pentueella tarkoitetaan vähintään yhtä alle vuoden ikäistä pentua ja emokarhua. Erauspentu emon seurassa ei ole tässä tarkoitettu pentue.
  • Pentueiden osuus koko karhukannasta on noin kymmenesosa. Lopullinen karhukannan koko
    saadaan kertomalla pentueiden lukumäärä kertoimella kymmenen.

 

Karhupentueiden erottaminen toisistaan

  • Samalla alueella voi asustaa useita eri karhupentueita. Pentueiden erottaminen toisistaan on mahdollista, mutta se vaatii tarkkoja jälkimittauksia. Mitattu pennun jälki kertoo, että kyseessä on pentue (eikä esimerkiksi erauspentue), ja mitattu emon jälki auttaa erottamaan samalla alueella olevat pentueet toisistaan.

 

kartta

Erillisten pentueide erottaminen – esimerkkitapaus

  1. Lähtökohtana on kaikki kalenterivuoden aikana tehdyt karhuhavainnot.
  2. Kaikista havainnoista poimitaan pentueita koskevat havainnot (pentue= ainakin yksi alle vuoden ikäinen pentu ja emokarhu).
  3. Pentujen lukumäärän perustella pentueet voidaan erotella erillisiksi pentueiksi. Varmennettu pennun  jälkimittaus kertoo, että havainto on todella tehty pentueesta. Emokarhun mittaustulos antaa mahdollisuuden erottaa pentue alueella liikkuvista muista pentueista.
  4. Havaintoaineiston perusteella voitiin määrittää kolme erillistä pentuetta alueelle (siniset pallot). Jälkimittaukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta voidaan määrittää ensin pentue ja sen jälkeen erottaa alueen eri pentueet tosistaan.

 

 

Ilveksen kanta-arvion muodostaminen

  • Perheryhmien (naaras + pentu/pennut) tunnistaminen populaation muusta osasta mahdollistaa kannan koon arvioimisen ns. laskennallisen kertoimen avulla (vrt. karhu). Kerroin kertoo, kuinka monta yksilöä per tavattu pentue arvioidaan alueella yhteensä esiintyvän (luku sisältää pentueessa tavattavat yksilöt).
  • Keskeisessä roolissa pentuehavainnot (jälki- ja näköhavainnot): kanta-arvioon otetaan mukaan tallennetut pentuehavainnot syyskuun alusta helmikuun loppuun.
  • Pentuemerkinnässä on aina kyse vähintään yhdestä aikuisesta yksilöstä ja vähintään yhdestä alle vuoden ikäisestä pennusta
  • Ylivuotinen ilves, joka saattaa kulkea emonsa matkassa, ei ole pentue, kuten ei myöskään ilman emoa yksin liikkuva pentu.

    Ilveksien jälkiä lumeen peittyneellä puunrungolla.
    Ilvespentueen jälkiä lumessa.
  • Vähimmäisvaatimuksena kannanarviointiin käytettävässä havainnossa on, että havaittujen yksilöiden status pystytään määrittämään: aikuinen, pentu tai ylivuotinen. Status on tallennettava järjestelmässä oikeaan kohtaan (ei sanalliseen ”lisätieto”-kenttään). Yksilöt, joiden ikäryhmäksi on merkitty ”Ei tiedossa”, eivät ole mukana kannanarvioinnin aineistossa. Yksilöiden määrän määrittäminen on tärkeää jatkokäsittelyn kannalta: onko havainnossa havaittu pentuja esimerkiksi yksi vai kaksi.
  • Etutassun leveyden mittaaminen ja tiedon kirjaaminen kaikilta yksilöiltä on keskeistä havaintojen laadun kohottamisen kannalta.
  • Tallennettujen pentuehavaintojen osalta vähimmäislukumäärä erillisen pentueen arvioimiseksi on vähintään kaksi eri päivinä tehtyä havaintoa tarkastelujaksolta. Suositellaan, että pentueesta pyritään tallentamaan vähintään 10 havaintoa: muutamia havaintoja sekä syys- että kevätkaudelta. Tällöin voidaan myös seurata pentujen kuolleisuutta karkealla tasolla.
  • Alueen havainnoinnista vastaavan on hyvä seurata oman alueensa tallennettujen pentuehavaintojen kertymistä havaintokauden kuluessa, ja hyvissä ajoin ennen viimeisiä havainnointipäiviä. Olisi hyvä pyrkiä havaintojen tallentamiseen pitkin kautta. Myöhässä tallennettuja pentuehavaintoja ei ehditä ottamaan mukaan kanta-arvion laatimiseen.
  • Kahden riistakeskuksen aluetoimiston välisen rajan molemmin puolin liikkuva pentue määrittyy sen aluetoimiston pentueeksi, jossa näistä eläimistä on kirjattu lukumääräisesti enemmän havaintoja.
  • Tassuun tallennettujen havaintojen lisäksi alueen kanta-arvioon vaikuttaa riistakeskuksen, Luken ja metsästäjien yhdessä mahdollisesti toteuttamat erillislaskennat (tulos vaikuttaa kolmena arviovuonna).

 

Ahman kanta-arvion muodostaminen

  • Ahma on meillä esiintyvistä suurpedoista selvästi vähälukuisin Euroopassa.
  • Arvio ahmakannasta ja sen kehityksestä pohjautuu talvella tehtyihin riistakolmiolaskentoihin sekä kuuden kunnan (Enontekiö, Inari, Kittilä, Savukoski, Sodankylä, Utsjoki) osalta Metsähallituksen koordinoimiin ja yhdessä paliskuntien kanssa suorittamiin aluelaskentoihin (linjalaskennat). Näillä pohjoisimmilla alueilla ahmat ovat keskittyneet tunturialueille, missä riistakolmioita on vähän.

 

Riistakolmioaineistot

Karttakuva, josta ilmenee, että riistakolmio on sivultaan neljä kilometriä pitkä.
Riistakolmiot ovat tasasivuisen kolmion muotoisia, pysyviä laskentareittejä.
  • Ahmakanta-arvion ensisijainen aineisto on riista-kolmioiden talvilaskentojen tulokset. Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Kolmiot ovat tasasivuisia (à 4 km), kokonaispituudeltaan 12 km pitkiä.
  • Kanta-arvio perustuu ahman jälkien määrään riistakolmiolla sekä aineistoon ahman vuorokausi-jäljen keskimääräisestä pituudesta (19,5 km), joka vuorostaan perustuu aiempiin ahman jäljityksiin. Aineiston käsittelyssä käytetään ns. Formosovin menetelmää, jolla ylitysjälkimäärä muutetaan eläinyksilöiden määräksi.

 

Aluelaskennat

  • Kolmen pohjoisimman kunnan alueella suoritetaan laskentoja viidellä erillisellä alueella (parillisina vuosina lasketaan kolme ja parittomina kaksi aluetta). Laskennat koordinoi Metsähallitus, joka toteuttaa laskennat yhdessä paliskuntien kanssa.
  • Laskentaviikon aikana pyritään selvittämään alueen ahmojen lukumäärä mahdollisimman tarkoin etsimällä jälkiä ja seuraamalla niitä riittävän pitkään eri eläinyksilöiden erottamiseksi toisistaan. Yhdistämällä viiden eri alueen laskentatiedot saadaan arvio ahmojen kokonaismäärästä.

 

 


 

Kurssimateriaalin on tuottanut SusiLIFE-hanke, joka on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta (LIFE BOREALWOLF, LIFE18 NAT/FI/000394). Hanke on täysin vastuussa tälle verkkokurssille tuottamastaan sisällöstä. Euroopan komissio tai CINEA eivät ole vastuussa aineistosta tai aineiston sisältämien tietojen käytöstä.